Suomen kansalaissodasta kertova fiktiivinen kirjallisuus on monipuolistunut huimasti viime vuosikymmeninä ja hyvä niin. Vielä 1970-luvulla Suomen historian surullisimmasta vaiheesta oli hyvinkin yksipuolista fiktiota olemassa. Väinö Linnan Pohjäntähti-trilogia 1960-luvun alussa ja F.E.Sillanpään Hurskas kurjuus heti vuonna 1919 olivat oikeastaan ainoat kirjat, jotka välttyivät paatokselliselta vapaussota-ajattelulta. 50 vuotta kansalaissodan loppumisen jälkeen alkoi sitten Suomessa kansalaissotakirjallisuus monipuolistua. Sittemmin 2000-luvulla on ilmestynyt loistavia klassikoita kuten esimerkiksi Leena Landerin Käsky, Kjell Westön Missä kuljimme kerran, Asko Sahlbergin Tammilehto ja Antti Tuurin useat kirjat. Samaan klassikoiden joukkoon kuuluu myös Juhani Syrjän Juho 18.
Vuonna 1998 ilmestynyt Juho 18 on ensimmäinen neljästä monologiromaanista, jotka Juhani Syrjä on kirjoittanut isästään Juho Syrjästä. Kirjailija heittäytyy isänsä nahkoihin ja minä-muodossa kertoo isänsä tarinan kansalaissodassa. Lyhyt, alle sata sivua käsittävä, romaani on kaikessa toteavuudessaan nautittavaa luettavaa. Aivan kuin Juhon kevääseen vuonna 1918 olisi normaalistikin kuulunut ensin torpan työt, siinä välissä käynti sotimassa, pakeneminen valkoisia, vankileirit ja taas paluu torpan töihin.
Alkuasetelma sotaan lähtöön on hieman poikkeava. Ei niinkään siinä, että Juho asuu vanhempiensa kanssa torpassa, joka kuuluu Ruokolan kartanoon. Sen sijaan he ovat elämäänsä ja työntekoonsa tyytyväisiä, haluaisivat nykyolojen jatkuvan ja Juho suhtautuukin penseästi kahteen naapurin kaveriinsa, jotka eräänä helmikuun päivänä käyvät suostuttelemassa Juhoa punaisten joukkoihin ja rintamalle. Hieman vastentahtoisesti Juho liittyy punakaartiin (oikeastaan vain siksi, että muutkin hänen kaverinsa ovat liittyneet).
Varsinainen tulikaste odotuttaa itseään myös pitkään. Juho on mukana mm. Sappeen kylän valtauksessa, jossa ainoaksi tappioksi tulee Juhon jalan kastuminen hänen astuttuaan suon silmäkkeeseen. Sen sijaan Kuhmoisten kirkonkylän valtauksessa Juhokin joutuu jo kiväärillään ampumaan. Tosin hän ei ole varma ampuuko heitä kukaan Kuhmoisista päin takaisin. Juho vaan seuraa vierellään ampuvia punatovereita ja tekee samoin perässä.
Muutamien tiukkojen taisteluiden jälkeen alkaa punaisille selvitä tappion vääjäämättömyys. Helsinki ja Tampere ovat jo valkoisten hallinnassa. Punaiset sotilaat sekä tuhansien määrä siviilejä aloittaa epätoivoisen pakomatkan kohti Lahtea, jonka kautta voisi vielä päästä Viipuriin ja Venäjän puolelle. Kirjan vaikuttavimpiin jaksoihin kuuluu ehdottomasti kuvaus mutaisella kärrytiellä hitaasti etenevästä ihmisjoukosta, joka taivaltaa epätoivoista matkaa koko ajan peläten valkoisten hyökkäystä, pidätetyksi joutumista tai kuolemaa.
Juhon sotataival päättyy Hollolan lähellä ja hän tulee pidätetyksi. Hänen onnekseen pidättäjä on tuttu luutnantti ja Juho selviää ensimmäisistä kuulusteluista Hollolan työväentalolla. Hänet määrätään Lahteen vankileirille. Kokoamisleirille Fellmanin pellolle sapuminen on vaikuttava. Hätäleirille on kokoontunut tuhansia punaisia ja sekasorto on suunnaton. Pikku hiljaa osa hätäleirin vangeista vapautuu, osa joutuu Hennalaan vangiksi ja osa kuolee.
Juhon vankiaika kuluu Hennalassa ja Lappeenrannassa ja hänen elämänsä alkaa hiipua nälkään. Lappeenrantaan saa kuitenkin alkaa tuomaan sukulaisten ruokapaketteja ja Juho pelastuu saamalla sanan kotiinsa että hän on Lappeenrannassa vankina ja ruokapaketti tulisi todella tarpeeseen. Kuolema leirillä on jokapäiväistä ja vankien tekemä pakkotyö rankkaa.
Aikansa leirielämää elettyään tulee myös Juhon vuoro kuulla lopullinen tuomionsa. Hänet tuomitaan kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen mutta tuomio muutetaan viideksi vuodeksi ehdonalaista ja kansalaisoikeudet tuomitaan menetetyksi viideksi vuodeksi. Tuomari kirjoittaa matkustuslitteran ja Juhon kotimatka alkaa. Kotiin päästyään hän syksyn kerää voimia ja palaa kartanon töihin loppuvuodesta.
Juho 18 on mielenkiintoinen pienoisromaani kipeästä asiasta. Huolimatta kaikesta kokemastaan Juho säilyttää inhimillisyytensä eikä sorru vihanpitoon valkoisia vastaan. Hän ei sen koommin surkuttele esim. huomatessaan että sodassa punaisten puolella taistelevien naisten kohtalo on selvästi julmempi kuin miesten. Tai kun Juho huomaa satojen perheiden pyrkivän Venäjälle toivottomassa karavaanissa. Juho tuntuu menevän virran mukana ja haluavan sodan pois tieltä päästäkseen takaisin normaaliin työhönsä. Vankileiritkin ovat vain välttämätön paha. Juho ei ilmeisesti koe sotaa oikeutettuna ja on valmis kestämään tappion tuomat seuraukset.
Juho 18 on ensimmäinen kirja sarjassa, jossa on ilmestynyt myös Juho 19-33, Juho 34-63 ja Juho 63-84. Kaikki ovat hienoja kuvauksia Juhani Syrjän isästä hänen elämänsä vaiheilta. Ja aivan, jos Juhani Syrjän nimi kuulostaa tutulle niin hänen veljensä on Jaakko Syrjä, veljen vaimo Kirsi Kunnas ja Eppu Normaalin Syrjille Juhani on setä.
Vuonna 1998 ilmestynyt Juho 18 on ensimmäinen neljästä monologiromaanista, jotka Juhani Syrjä on kirjoittanut isästään Juho Syrjästä. Kirjailija heittäytyy isänsä nahkoihin ja minä-muodossa kertoo isänsä tarinan kansalaissodassa. Lyhyt, alle sata sivua käsittävä, romaani on kaikessa toteavuudessaan nautittavaa luettavaa. Aivan kuin Juhon kevääseen vuonna 1918 olisi normaalistikin kuulunut ensin torpan työt, siinä välissä käynti sotimassa, pakeneminen valkoisia, vankileirit ja taas paluu torpan töihin.
Alkuasetelma sotaan lähtöön on hieman poikkeava. Ei niinkään siinä, että Juho asuu vanhempiensa kanssa torpassa, joka kuuluu Ruokolan kartanoon. Sen sijaan he ovat elämäänsä ja työntekoonsa tyytyväisiä, haluaisivat nykyolojen jatkuvan ja Juho suhtautuukin penseästi kahteen naapurin kaveriinsa, jotka eräänä helmikuun päivänä käyvät suostuttelemassa Juhoa punaisten joukkoihin ja rintamalle. Hieman vastentahtoisesti Juho liittyy punakaartiin (oikeastaan vain siksi, että muutkin hänen kaverinsa ovat liittyneet).
Varsinainen tulikaste odotuttaa itseään myös pitkään. Juho on mukana mm. Sappeen kylän valtauksessa, jossa ainoaksi tappioksi tulee Juhon jalan kastuminen hänen astuttuaan suon silmäkkeeseen. Sen sijaan Kuhmoisten kirkonkylän valtauksessa Juhokin joutuu jo kiväärillään ampumaan. Tosin hän ei ole varma ampuuko heitä kukaan Kuhmoisista päin takaisin. Juho vaan seuraa vierellään ampuvia punatovereita ja tekee samoin perässä.
Muutamien tiukkojen taisteluiden jälkeen alkaa punaisille selvitä tappion vääjäämättömyys. Helsinki ja Tampere ovat jo valkoisten hallinnassa. Punaiset sotilaat sekä tuhansien määrä siviilejä aloittaa epätoivoisen pakomatkan kohti Lahtea, jonka kautta voisi vielä päästä Viipuriin ja Venäjän puolelle. Kirjan vaikuttavimpiin jaksoihin kuuluu ehdottomasti kuvaus mutaisella kärrytiellä hitaasti etenevästä ihmisjoukosta, joka taivaltaa epätoivoista matkaa koko ajan peläten valkoisten hyökkäystä, pidätetyksi joutumista tai kuolemaa.
Juhon sotataival päättyy Hollolan lähellä ja hän tulee pidätetyksi. Hänen onnekseen pidättäjä on tuttu luutnantti ja Juho selviää ensimmäisistä kuulusteluista Hollolan työväentalolla. Hänet määrätään Lahteen vankileirille. Kokoamisleirille Fellmanin pellolle sapuminen on vaikuttava. Hätäleirille on kokoontunut tuhansia punaisia ja sekasorto on suunnaton. Pikku hiljaa osa hätäleirin vangeista vapautuu, osa joutuu Hennalaan vangiksi ja osa kuolee.
Juhon vankiaika kuluu Hennalassa ja Lappeenrannassa ja hänen elämänsä alkaa hiipua nälkään. Lappeenrantaan saa kuitenkin alkaa tuomaan sukulaisten ruokapaketteja ja Juho pelastuu saamalla sanan kotiinsa että hän on Lappeenrannassa vankina ja ruokapaketti tulisi todella tarpeeseen. Kuolema leirillä on jokapäiväistä ja vankien tekemä pakkotyö rankkaa.
Aikansa leirielämää elettyään tulee myös Juhon vuoro kuulla lopullinen tuomionsa. Hänet tuomitaan kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen mutta tuomio muutetaan viideksi vuodeksi ehdonalaista ja kansalaisoikeudet tuomitaan menetetyksi viideksi vuodeksi. Tuomari kirjoittaa matkustuslitteran ja Juhon kotimatka alkaa. Kotiin päästyään hän syksyn kerää voimia ja palaa kartanon töihin loppuvuodesta.
Juho 18 on mielenkiintoinen pienoisromaani kipeästä asiasta. Huolimatta kaikesta kokemastaan Juho säilyttää inhimillisyytensä eikä sorru vihanpitoon valkoisia vastaan. Hän ei sen koommin surkuttele esim. huomatessaan että sodassa punaisten puolella taistelevien naisten kohtalo on selvästi julmempi kuin miesten. Tai kun Juho huomaa satojen perheiden pyrkivän Venäjälle toivottomassa karavaanissa. Juho tuntuu menevän virran mukana ja haluavan sodan pois tieltä päästäkseen takaisin normaaliin työhönsä. Vankileiritkin ovat vain välttämätön paha. Juho ei ilmeisesti koe sotaa oikeutettuna ja on valmis kestämään tappion tuomat seuraukset.
Juho 18 on ensimmäinen kirja sarjassa, jossa on ilmestynyt myös Juho 19-33, Juho 34-63 ja Juho 63-84. Kaikki ovat hienoja kuvauksia Juhani Syrjän isästä hänen elämänsä vaiheilta. Ja aivan, jos Juhani Syrjän nimi kuulostaa tutulle niin hänen veljensä on Jaakko Syrjä, veljen vaimo Kirsi Kunnas ja Eppu Normaalin Syrjille Juhani on setä.
Kommentit