Jonathan Franzen: Yksin ja kaukana

Jonathan Franzen on kirjailija, joka mainitaan aina kun puhutaan Yhdysvaltojen "uusista" suurista kirjailijoista. Usein häneen yhdistetään Don DeLillon, Philip Rothin ja Richard Fordin nimet. Suomessa kustannusyhtiö Siltala on tehnyt kovasti työtä saadakseen suomalaiset innostumaan Franzenin kieltämättä nerokkaasta proosasta. Hänen Muutoksia-kirjansa ilmestyi Suomessa vuonna 2003 ja silloinen kustantaja WSOY oli ladannut suuria odotuksia Franzeniin. Suomalaiset eivät kuitenkaan jostakin syystä innostuneet. Siltala onkin ottanut uudemmat kirjat julkaistakseen. Jonkin verran kiinnostus on herännyt toisen suomennoksen, "Vapaus", myötä. Kahden proosateoksen lisäksi suomennettu on jo Franzenin omaelämäkerrallinen "Epämukavuusalue" ja esseekokoelma "Yksin ja kaukana".

"Yksin ja kaukana" sisältää Franzenin kirja-arvosteluja, puheita, esseitä jne. vuosilta 1998-2011. Osa teksteistä, varsinkin kirja-arvosteluista, ei ole kovinkaan erityistä lukemista, mutta esseissään Franzen osoittaa loistavat havainnoitsijan kykynsä. Toki kirja-arvosteluistakin nousee erityisen mieluisana esiin ylistys ruotsalaisten Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön Bussimurha-dekkarista. Franzen ei ole ainoa ajatellessaan, että ko. dekkari (tai yleensä koko Martin Beck -sarja) on arvokas ellei jopa arvokkain poliisiammatin ja korruptoituneen yhteiskunnan kuvaus. Samalla Sjöwall ja Wahlöö loivat perustan sadoille ja sadoille poliisihahmoille 1900-luvun lopun ja 2000-luvun kirjallisuudessa.

Parhaimmillaan Franzen on kokoelmassaan kuvatessaan omaa intohimoaan, lintuharrastusta. Hän kuvaa hienosti yksinäistä matkaansa Selkirkin saarelle, jossa hän tarkkailee harvinaisia lintuja ja lukee "haaksirikkoutuneena" Robinson Crusoeta. Franzen ei säästele sanojaan haukkuessaan Välimeren maita ja heidän linnunmetsästyskulttuureitaan. Niin Malta, Kreikka kuin Italiakin saavat täyslaidallisen lokaa naamalleeen muuttolintujen verkkometsästyksestä ja silmittömästä lintujen käytöstä maiden "kansallisruokiin". Franzen kulkee tottuneesti lintuaktivistien joukossa eikä kaihda tihutöitäkään tehdäkseen kiusaa kyseenalaisille lintumetsästäjille.

Esseekokoelman helmi on kuvitteellinen New Yorkin osavaltion haastattelu. Juristit ja tiedottajat yrittävät laittaa Franzenille sanat suuhun mutta kaikkien kiireellisten ja omaneduntavoittelijoiden jälkeen hän pääsee osavaltion geologin puheille. Geologi kertoo osavaltion historiaa ja Franzen saa itselleen vahvistuksen mielessään kyteneelle ajatukselle. Tosiaan, osavaltio on (geologisessa mielessä) vielä hyvin nuori ja kokematon.

Oman sivujuonen usealle esseelle antaa Franzenin ensimmäinen avioliitto ja pohdiskelu sen mahdottomuudesta ja ihmisen kyvyttömyydestä tehdä oikeita ratkaisuja heti kun asiat vääjäämättömästi näyttävät menevän päin seiniä. Franzen pohtii myös useasti toisen kirjailijan, hyvän ystävänsä David Foster Wallacen, kohtaloa. Kaikkien ystävien, vaimon, perheen ja laajan tukiverkoston keskelläkään Wallace ei osannut elää vaan riisti itseltään hengen. Franzen kokee tuskaa kuvatessaan haluaan olla Wallacen kanssa tekemisissä niin usein kuin vain mahdollista, halua keskustella kirjoista ja kirjoittamisesta, halua auttaa ystävää ettei hän vajoaisi alakulon kaivoon.

Amerikkalaisten henkilökohtaisten tunteiden nousu kaikkien amerikkalaisten tietoisuuteen saa ehkä yllättäenkin Franzenin raivoon. Hän ei voi olla syyttämättä WTC:n torni-iskuja siitä, että metrot, junat ym. ovat nykyään täynnä ihmisiä puhumassa kännyköihin ja hokemassa linjalle "I Love You". Franzen ei voi käsittää moisen sentimentaalisuuden ja intiimiyden tuomista kaiken kansan kuulolle. Hänen mielestään "Haista paska" kuulostaisi paremmalle ja olisi vähemmän ahdistavaa ajatellen ympärillä olevia ihmisiä. Rakkaus on jopa menettänyt merkityksensä jatkuvan kvasisentimentaalisuuden puskiessa joka paikasta. Franzen väläyttää haluaan muuttaa Kiinaan, jossa ei kieltä osaamattomana tarvitsisi kuulla moisia "rakkauden tunnustuksia". No, sitä jäämme odottelemaan. Vielä muuttoa ei ole tapahtunut.

Kommentit