Ursula Poznanski: Viisi

Mistä lie johtuu, että nimenomaan kesälukemisen pitää (itsellenikin) olla sitä "kevyttä" rikoskirjallisuutta, jota tasaisen tappavaan tahtiin ympäri vuoden julkaistaan. Atena on kustantajana yrittänyt laajentaa suomennettavien dekkarien piiriä kiitettävästi Keski-Eurooppaan. Sieltä tulee myös itävaltalaisen Ursula Poznanskin viime vuonna kirjoitettu trilleri "Viisi".

Heti alkuun täytyy sanoa, että itseäni miellyttää se Sjöwall&Wahlöö -tyylinen dekkarimaailma, jossa murhamysteerin ympärille on rakennettu aivan loistavaa yhteiskuntakuvaa ja päähenkilöiden mielenliikkeet on osattu syventää aidon tuntuisiksi. Pelkän näppärän murhamysteerin lukeminen ei yleensä jaksa suuremmin innostaa.

"Viisi" onkin itselleni ensiksi aika huvittavaa luettavaa kun nykydekkarien peruskliseet lyödään heti pöytään. Päähenkilö on rikospoliisi Beatrice Kaspary, eronnut kahden lapsen äiti. Hänen entinen aviomiehensä muistuttaa jo heti kirjan alussa entistä vaimoaan lasten laiminlyönnistä työn kustannuksella. Kasparyn pomo on kuin Pasila-sarjasta konsanaan, mihinkään tyytymätön meuhkaaja. Työpari on sitten se Kasparya ymmärtävä ja "suojeleva" täydellinen poliisi ja mies siinä sivussa. Tähän päälle kun löytyy ensimmäinen ruumis, jonka jalkapohjiin on tatuoitu geokätkön koordinaatit, on aika pohtia, viitsiikö kirjan lukemista jatkaa.

Poznanskin tapauksessa päätin jatkaa ja ei sitä tarvinnut hävetäkään. Sinänsä juoni on aika hauska. Geokätköistä löytyy milloin sormia, milloin korvia ja vihjeitä seuraaville kätköille. Vihjeissä on sellaisia arvoituksia, että välillä tuntuu ettei perusderivointi riitä. Silti kätköille aina löydetään. Niin, tähän päälle välillä ruumispussiin tungetaan kokonaisiakin vainajia. Liikkeellä on siis murha- ja kidutuskeinojen monitoimihenkilö. Mutta kun kaiken tämän "tehokeinoilun" läpi päästään pari sataa sivua ja päästään lähemmäs murhaajaa ja motiivia, muuttuu kirja ihan kelvoksi kokemukseksi. Geokätköilykään ei tunnu enää vain kirjailijan muodikkaalta valinnalta julmien viestien välittämiseen.

Jos murhamysteeri kääntyykin lopulta positiivisen kokemuksen puolelle niin samaa ei valitettavasti tapahdu päähenkilöille tai ajankuvalle. Salzburgin seuduilla kovasti touhutaan, mutta sen kummemmin aika ja paikka eivät avaudu (tosin, onhan kirja täynnä koordinaatteja, jotka varmaan kertovat tarkkaankin missä ollaan...ei tullut tarkastettua että Poznanskin koordinaatit olisivat eksakteja, toivottavasti). 

Poliisikunnan päähenkilöt on jätetty pintapuolisiksi. Kaspary on siis eronnut ja hänellä selvästi riittäisi kiinnostusta työkollegaansa kohtaan, mutta valitettavasti tämä elää jo täydellisessä parisuhteessa. Ja vaikka kollegoita kirjassa on enemmänkin, ei heitä vaivauduta syventämään. Pomo on meuhkaaja, patologi ruumiisiin hukkuva äksyilijä jne. Kasparyn menneisyyteen kuuluu myös nuorena koettu hyvän ystävän ratkaisematon murha. Sitä sivutaan useinkin mutta hyvin mystiseksi koko tapaus jätetään.  

Kaiken kaikkiaan näppäriä murhia, ihan ok motiivi ja ratkaisu. Sen lisäksi on virkistävää lukea muitakin kuin pohjoismaisia dekkareita. Mitä tulee muuhun niin pieni vilkaisu Poznanskin tietoihin Wikipediassa paljastaa, että tänä vuonna on ilmestynyt toinen Kaspary-kirja, "Blinde Vögel". Siispä jatkoa on tullut ja Poznanskin "pidättelylle" löytyi ainakin yksi syy. Ehkäpä ihmisetkin saavat jatkossa enemmän syvyyttä. 

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Minulle tämä dekkari oli liian raaka ja poliisityö lepsuili. Minusta murhaaja oli turhankin helppo keksiä.

Olen muuten lukenut nobelistivoittaja Herta Mullerin Hengityskeinun. Hurjaa proosaa.
Jarkko Perttula sanoi…
Hei Mai,

kiitos kommenteista. Poznanskin uusin "Sokeat linnut" odottaa hyllyssä "sopivaa" mielentilaa :) Herta Mullerin Hengityskeinu vaikutti minuunkin aikoinaan jopa niin paljon, että blogi sai siitä nimensä.