Kariston upeasta, mutta valitettavasti liian lyhyeksi jääneestä Helmisarjasta, on aina ilo ottaa jokin teos luettavaksi. Sarja on täynnä loistavia, osittain unohduksiin painuneita pienoisromaaneja ja novelleja. Numerolla 26 on Helmisarjassa ilmestynyt ranskalaisen Roger Cailloisin pieni mestariteos Pontius Pilatus. Caillois eli vuosina 1913-1978 ja Pontius Pilatuksen hän kirjoitti vuonna 1961.
Enemmän kriitikkona ja kirjallisuudentutkijana uraa tehnyt Caillois ei ole jäänyt elämään ihmisten mieliin suurena kirjailijana. Eikä hän sitä olekaan vaikka Pontius Pilatus on hieno osoitus siitä, miten hienoa jälkeä saa aikaan yksinkertaiselta tuntuvalla oivalluksella.
Mikä sitten on tuo Cailloisin neronleimaus? Hän kirjoittaa tapahtumista, jotka tapahtuvat Jerusalemissa Jeesuksen viimeisinä elinpäivinä. Mutta sen sijaan, että Jeesus ristiinnaulitaan, Pontius Pilatus päättääkin armahtaa Jeesuksen.
Pilatus on romaanissa kuvattu juuri sellaiseksi, kuin historian valossa hänestä on kerrottu. Prokuraattori ei ollut mielellään Rooman itäisessä provinssissa korkeimpana Rooman vallan edustajana. Hän oli lopen kyllästynyt jatkuviin kahnauksiin ja ylempää (joko keisari Tiberiukselta tai Syyriasta Vitelliukselta) tuleviin käskytyksiin ja kehotuksiin antaa paikallisten elää mahdollisimman omien lakien mukaan.
Cailloisin oivallus lähtee siitä, että Pontius Pilatus alkaa pohtia omaa "kumileimasimen" rooliaan. Kirja alkaa, kun Jeesus pidätetään ja ylipapit Kaifas ja Hannas tulevat kertomaan päätöksestä ristiinnaulita Jeesus ja Pontius Pilatuksen velvollisuudesta siunata tämä päätös. Pilatus tuntee ennestäänkin pappeja kohtaan vastenmielisyyttä ja Jeesuksesta enemmän kuultuaan alkaa pohtia onko ko. henkilö syytetty kansankiihottaja vai ei.
Pitkin romaania eri ihmiset käyvät Pilatuksen luona kertomassa oman näkemyksensä siitä, miksi Jeesus pitäisi surmata. Pilatusta muistutetaan Rooman eduista. Jerusalemia ja juutalaisia ei haluta suututtaa. Jopa Juudas Iskariot käy Pilatuksen puheilla kertomassa omasta kavalluksestaan ja siitä, miten se oli vanhojen profeettojen jo aikoja sitten määräämää, niin kuin on myös Jeesuksen ristiinnaulitseminenkin. Ainoastaan Pilatuksen vaimo Procula kehottaa miestään armahtamaan Jeesuksen vedoten pahoihin uniin, jotka enteilevät vaikeuksia ristiinnaulitsemisen jälkeen.
Pontius Pilatus päättää turvautua kunnioittamansa "näkijän", Mardukin apuun. Suureksi hämmästyksekseen Pilatus ei saa Mardukiltakaan tukea Pilatuksessa heränneille Jeesuksen syyttömyyttä vahvistaville ajatuksille. Marduk menee näyissään pitkälle. Hän ennustaa ristiinnaulitsemisen, kristinuskon, Rooman sortumisen, Konstantinopolin syntymän ja jopa Roger Cailloisin kirjan kirjoittamisen!
Ristiinnaulitsemisen hetki lähestyy. Pilatus päättää kerrankin toimia omien tuntemustensa mukaan. Hän ei konkreettisestikaan halua pestä käsiään tässä tärkeässä asiassa vaan armahtaa Jeesuksen.
Mitkä ovat sitten seuraukset? Pilatus joutuu painostettuna eroamaan ja hänet karkoitetaan Wieniin, jossa Pilatus tekee itsemurhan (ei kuitenkaan epätoivoisena vaan onnellisena tietäen että hän edes kerran teki niin kuin omatunto kertoi). Kristinusko jää suuressa mittakaavassa syntymättä. Jeesus jatkaa suosittuna saarnaajana kunnes kuolee korkeassa iässä.
Kaikessa rationaalisuudessa Calloisin pienoisromaani voi vaikuttaa ateistiselta tai jopa rienaavalta mutta pieni historiallinen (ja uskonnollinen) ajatusleikki on oiva piriste ja lisä perinteisempään tulkintaan Jeesuksen viimeisistä päivistä.
Enemmän kriitikkona ja kirjallisuudentutkijana uraa tehnyt Caillois ei ole jäänyt elämään ihmisten mieliin suurena kirjailijana. Eikä hän sitä olekaan vaikka Pontius Pilatus on hieno osoitus siitä, miten hienoa jälkeä saa aikaan yksinkertaiselta tuntuvalla oivalluksella.
Mikä sitten on tuo Cailloisin neronleimaus? Hän kirjoittaa tapahtumista, jotka tapahtuvat Jerusalemissa Jeesuksen viimeisinä elinpäivinä. Mutta sen sijaan, että Jeesus ristiinnaulitaan, Pontius Pilatus päättääkin armahtaa Jeesuksen.
Pilatus on romaanissa kuvattu juuri sellaiseksi, kuin historian valossa hänestä on kerrottu. Prokuraattori ei ollut mielellään Rooman itäisessä provinssissa korkeimpana Rooman vallan edustajana. Hän oli lopen kyllästynyt jatkuviin kahnauksiin ja ylempää (joko keisari Tiberiukselta tai Syyriasta Vitelliukselta) tuleviin käskytyksiin ja kehotuksiin antaa paikallisten elää mahdollisimman omien lakien mukaan.
Cailloisin oivallus lähtee siitä, että Pontius Pilatus alkaa pohtia omaa "kumileimasimen" rooliaan. Kirja alkaa, kun Jeesus pidätetään ja ylipapit Kaifas ja Hannas tulevat kertomaan päätöksestä ristiinnaulita Jeesus ja Pontius Pilatuksen velvollisuudesta siunata tämä päätös. Pilatus tuntee ennestäänkin pappeja kohtaan vastenmielisyyttä ja Jeesuksesta enemmän kuultuaan alkaa pohtia onko ko. henkilö syytetty kansankiihottaja vai ei.
Pitkin romaania eri ihmiset käyvät Pilatuksen luona kertomassa oman näkemyksensä siitä, miksi Jeesus pitäisi surmata. Pilatusta muistutetaan Rooman eduista. Jerusalemia ja juutalaisia ei haluta suututtaa. Jopa Juudas Iskariot käy Pilatuksen puheilla kertomassa omasta kavalluksestaan ja siitä, miten se oli vanhojen profeettojen jo aikoja sitten määräämää, niin kuin on myös Jeesuksen ristiinnaulitseminenkin. Ainoastaan Pilatuksen vaimo Procula kehottaa miestään armahtamaan Jeesuksen vedoten pahoihin uniin, jotka enteilevät vaikeuksia ristiinnaulitsemisen jälkeen.
Pontius Pilatus päättää turvautua kunnioittamansa "näkijän", Mardukin apuun. Suureksi hämmästyksekseen Pilatus ei saa Mardukiltakaan tukea Pilatuksessa heränneille Jeesuksen syyttömyyttä vahvistaville ajatuksille. Marduk menee näyissään pitkälle. Hän ennustaa ristiinnaulitsemisen, kristinuskon, Rooman sortumisen, Konstantinopolin syntymän ja jopa Roger Cailloisin kirjan kirjoittamisen!
Ristiinnaulitsemisen hetki lähestyy. Pilatus päättää kerrankin toimia omien tuntemustensa mukaan. Hän ei konkreettisestikaan halua pestä käsiään tässä tärkeässä asiassa vaan armahtaa Jeesuksen.
Mitkä ovat sitten seuraukset? Pilatus joutuu painostettuna eroamaan ja hänet karkoitetaan Wieniin, jossa Pilatus tekee itsemurhan (ei kuitenkaan epätoivoisena vaan onnellisena tietäen että hän edes kerran teki niin kuin omatunto kertoi). Kristinusko jää suuressa mittakaavassa syntymättä. Jeesus jatkaa suosittuna saarnaajana kunnes kuolee korkeassa iässä.
Kaikessa rationaalisuudessa Calloisin pienoisromaani voi vaikuttaa ateistiselta tai jopa rienaavalta mutta pieni historiallinen (ja uskonnollinen) ajatusleikki on oiva piriste ja lisä perinteisempään tulkintaan Jeesuksen viimeisistä päivistä.
Kommentit