Sir Arthur Conan Doyle: Neljän merkki

Kustannusosakeyhtiö Teos teki hienon palveluksen kaikille Sherlock Holmesin ystäville julkaistessaan vuonna 2010 kootut Sherlock Holmes -tarinat yksissä kansissa. Ainoastaan neljä Holmes-romaania on jätetty kokoelmasta pois. Romaaneista ilmestymisjärjestyksessä toinen on "Neljän merkki", perinteinen Holmes-tarina, jossa Baker Streetin nerokkaan salapoliisin päättelykyky pääsee tutun lennokkaaseen vauhtiinsa.

"Neljän merkki" ilmestyi alunperin vuonna 1890. Tämän romaanin jälkeen Conan Doylen Holmes-kertomukset muuttuivat enemmän pienimuotoisiksi seikkailuiksi, joita aikakauslehti Strand julkaisi (Teoksen kokoelmassa on hienosti tarinoiden mukana myös Strandissa olleet alkuperäiset tarinan kuvitukset). "Neljän merkki" noudattaa tutuksi tulevaa kaavaa Holmes-tarinoissa. Alussa Holmes ja hänen apurinsa tohtori Watson odottavat Holmesin Baker Streetin asunnossa mahdollista tulevaa toimeksiantoa. Conan Doyle tuo kirjan alussa hienoeleisesti esille Holmesin "maanis-depressiivisuuden" ja huumeriippuvuuden (jotka oikeastaan vasta taannoisessa tv-sarjassa näyttelijä Jeremy Brett toi huikeasti "kaiken kansan" tietoisuuteen). Salapoliisi piikittää itseensä kokaiinia Watsonin kauhistellessa lukuisia pistelyn jälkiä. Sinänsä kokaiini oli vielä vuonna 1890 sallittua. Watsonin paheksuvat kommentit kertovat kuitenkin aineen haittavaikutuksien tietämyksestä. Holmes itse toteaa vain "kamppailevansa mielensä tylsistymistä vastaan".

Pääpari saa kuitenkin pian nuorelta naiselta mysteerin tutkittavakseen. Nainen on saanut kirjeen, jossa hänet kutsutaan salaiselle tapaamispaikalle. Mystinen kirje viittaa naisen kymmenen vuotta sitten kadonneeseen isään ja hienoihin helmiin, joita nainen on vuosittain saanut tuntemattomalta lähettäjältä. Nainen pyytää Holmesin apua. Holmes ja Watson tarttuvat tapaukseen ja lähtevät naisen mukaan. Pian taustalta alkaa paljastua vuosien takaisia tapahtumia Englannin miehittämästä Intiasta ja Holmes saa pinnistellä parastaan.

Intian myötä Conan Doyle on tuonut teokseen mukaan salapoliisiromaanien "eksotiikkaa". Murhakin tehdään hieman 1800-luvulle epäominaisella tavalla. Holmesin havainto- ja päättelykyky eivät kuitenkaan petä ja loppua kohden oudoilta tuntuvat henkilöt ja tapahtumat alkavat saada järjellisen merkityksen. Lopussa varsinainen syyllinen saa vielä omassa luvussaan puheenvuoron ja vuodattaa koko tarinansa kaikkien lukijoiden ymmärrettäväksi.

"Neljän merkki" ei kuulu parhaisiin Holmes-tarinoihin, mutta siinä on olemassa kaikki ne ainekset, jotka Holmesista tekivät suositun. Rikos ei ole kovin tavanomainen vaan vaatii selvittäjältä poikkeuksellista päättelykykyä. Hieman yliluonnolliselta vaikuttavat tapahtumat saavat järkiperäisen selityksensä (seikka, joka on mielenkiintoinen kun tiedetään, että Conan Doyle itse oli vankka spiritismiin ja "tuonpuoleisiin" asioihin uskoja). Romaanin on mahtunut kyllä sekaan turhaakin höttöä (mm. Watsonin silmitön rakastuminen tehtävän antavaan nuoreen naiseen). Onneksi jatkossa Conan Doyle kirjoittikin Holmes-tarinansa suppeammiksi dekkarinovelleiksi.

Joka tapauksessa nykydekkareita lukiessa on hyvä välillä palauttaa mieleen se kirjailija, jolle kaikki jännityskirjailijat ovat enemmän tai vähemmän "velkaa". Conan Doyle itse oli enemmänkin hämmästynyt Holmesin suosiosta ja olisi halunnut lopettaa tarinoiden kirjoittamisen jo hyvin pian. Spiritualismi ja historialliset romaanit olivat enemmän hänen itsensä mieleen. Mutta, laitetaanpa tähän loppuun mielenkiintoinen linkki, jossa mies kertoo itse intohimoistaan elämänsä ehtoopuolella.

http://www.youtube.com/watch?v=XWjgt9PzYEM