Suomen dekkariseuran ja Like Kustannuksen yhteisen Rikos kannattaa -kirjallisuuskilpailun voittajan Milla Ollikaisen Veripailakat on hieno lisä suomalaiseen dekkariperinteeseen. Kaikkine puutteineenkin se on vahva avaus ja toivottavasti ei jää kirjoittajansa ainokaiseksi.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ylläksen hiihtokeskukseen ja sen lähimaisemiin. Keskushenkilöistä Kristiina saapuu alussa äitinsä kanssa Ylläkselle eräänlaiselle virkistysmatkalle. Työt ovat loppuneet oman tyhmyyden takia ja gradukin on jäänyt puolitiehen. Kuvaajan työstä nauttiva Kristiina ei matkalta paljon odota mutta käänne tapahtuu pian kun hiihtohissistä löydetään murhattuna nuori poika. Kristiina on paikalla ja saa otettua muutaman kiinnostavan kuvan. Niiden tarjoaminen iltapäivälehden toimittajakaverille Eerikalle ei tuota ongelmia, ja pian myös Eerika on Lapissa seuraamassa murhatutkimuksia ja kyttäämässä "elämänsä lööppiä".
Ollikaisen vahvuuksiin ei kuulu ihmiskuvaus. Eerika ja Kristiina eivät lähde lentoon. Heidän toimittajan ja kuvaajan roolinsa ovat kliseenomaisia. Kristiinan ja äidin suhde on etäinen ja olisi voinut olla kirjan yksi päälinjoista mutta äiti jätetään syrjään jo kirjan alussa ja hänestä tulee enemmänkin statisti. Ylläksen hiihtokeskuksen työntekijät ovat myös eräänlaista pakkopullaa, nuoria kausityöntekijöitä, jotka viihtyvät paikallisessa ravintolassa mieluummin kuin työpaikalla.
Se, missä Ollikainen onnistuu, on paikallisten poliisivoimien kuvaus. Murhaa tutkiva poliisi Vuontisjärvi on eläkepäiviään odotteleva paikallinen, jonka rauhallisuutta Lapin murteen läpitunkema puhetyyli korostaa. Muutkin poliisivoimien henkilöt tulevat hienovaraisesti, mutta uskottavasti kuvatuiksi.
Hieman paikallaan junnaavat hiihtohissimurhan tutkimukset saavat käänteen kun yksi keskuksen henkilökuntaan kuuluneista naisista murhataan myös. Hieman onnekkaastikin railakkaan ryyppyillan jälkeen päätyy Kristiina hiihtokeskuksesta kauemmas maaseudulle ja hän huomaa olevansa pian murhien "alkulähteillä".
Erittäin onnistunut ratkaisu Ollikaisen kirjassa on varsinainen murhiin johtava tapahtumaketju. Ollikainen maalaa lukijoille luettavaksi sisäänlämpiävän Lapin maaseudun yhteisön, jossa vuosikymmenien kaunat ja katkeruus ovat jääneet käsittelemättä. Ne on vain siirretty sukupolvelta toiselle odottamaan "räjähdystä". Lopulta kun purkautuminen tapahtuu, se tapahtuu juuri järkyttävimmällä tavalla. Kaiken keskelle joutuu lopussa Kristiina ja loppuhuipennuksessa mennään klassisella "kuka ehtii ensin" -tyylillä. Hienon loppuhuipennuksen jälkeen Ollikainen rakentaa vielä lukijoille pohdittavaa epilogin muodossa U Kalevan terassilla.
Jos henkilökuvaus onkin hieman ohutta niin Ollikaisen hieno kudelma murhien motiiviksi pelastaa paljon. Siksipä jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä Milla Ollikaisella on tarjottavanaan tulevaisuudessa.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ylläksen hiihtokeskukseen ja sen lähimaisemiin. Keskushenkilöistä Kristiina saapuu alussa äitinsä kanssa Ylläkselle eräänlaiselle virkistysmatkalle. Työt ovat loppuneet oman tyhmyyden takia ja gradukin on jäänyt puolitiehen. Kuvaajan työstä nauttiva Kristiina ei matkalta paljon odota mutta käänne tapahtuu pian kun hiihtohissistä löydetään murhattuna nuori poika. Kristiina on paikalla ja saa otettua muutaman kiinnostavan kuvan. Niiden tarjoaminen iltapäivälehden toimittajakaverille Eerikalle ei tuota ongelmia, ja pian myös Eerika on Lapissa seuraamassa murhatutkimuksia ja kyttäämässä "elämänsä lööppiä".
Ollikaisen vahvuuksiin ei kuulu ihmiskuvaus. Eerika ja Kristiina eivät lähde lentoon. Heidän toimittajan ja kuvaajan roolinsa ovat kliseenomaisia. Kristiinan ja äidin suhde on etäinen ja olisi voinut olla kirjan yksi päälinjoista mutta äiti jätetään syrjään jo kirjan alussa ja hänestä tulee enemmänkin statisti. Ylläksen hiihtokeskuksen työntekijät ovat myös eräänlaista pakkopullaa, nuoria kausityöntekijöitä, jotka viihtyvät paikallisessa ravintolassa mieluummin kuin työpaikalla.
Se, missä Ollikainen onnistuu, on paikallisten poliisivoimien kuvaus. Murhaa tutkiva poliisi Vuontisjärvi on eläkepäiviään odotteleva paikallinen, jonka rauhallisuutta Lapin murteen läpitunkema puhetyyli korostaa. Muutkin poliisivoimien henkilöt tulevat hienovaraisesti, mutta uskottavasti kuvatuiksi.
Hieman paikallaan junnaavat hiihtohissimurhan tutkimukset saavat käänteen kun yksi keskuksen henkilökuntaan kuuluneista naisista murhataan myös. Hieman onnekkaastikin railakkaan ryyppyillan jälkeen päätyy Kristiina hiihtokeskuksesta kauemmas maaseudulle ja hän huomaa olevansa pian murhien "alkulähteillä".
Erittäin onnistunut ratkaisu Ollikaisen kirjassa on varsinainen murhiin johtava tapahtumaketju. Ollikainen maalaa lukijoille luettavaksi sisäänlämpiävän Lapin maaseudun yhteisön, jossa vuosikymmenien kaunat ja katkeruus ovat jääneet käsittelemättä. Ne on vain siirretty sukupolvelta toiselle odottamaan "räjähdystä". Lopulta kun purkautuminen tapahtuu, se tapahtuu juuri järkyttävimmällä tavalla. Kaiken keskelle joutuu lopussa Kristiina ja loppuhuipennuksessa mennään klassisella "kuka ehtii ensin" -tyylillä. Hienon loppuhuipennuksen jälkeen Ollikainen rakentaa vielä lukijoille pohdittavaa epilogin muodossa U Kalevan terassilla.
Jos henkilökuvaus onkin hieman ohutta niin Ollikaisen hieno kudelma murhien motiiviksi pelastaa paljon. Siksipä jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä Milla Ollikaisella on tarjottavanaan tulevaisuudessa.
Kommentit