Ihmisten asiat on romaani muistista, kuolemasta, surusta, rakkaudesta, avioliitosta ja onnen toivosta. Näin kiteytetään Pertti Lassilan ensimmäinen kaunokirjallinen teos kirjan etuliepeessä. Yleviä teemoja, mutta enemmän yliopistomaailmassa, kustannuspuolella ja kirja-arvostelijana elämäntyönsä tehneeltä Lassilalta kyllä onnistuu proosan kirjoittaminen. Varsinkin kieli on hyppysissä ja suuri nautinto onkin Lassilan soljuva teksti. Niin vinhaan tuli kirja ahmittua että loppuun päästessä jäin pitkäksi aikaa miettimään, mitä tulikaan luettua.
Päähenkilönä ja kirjan kertojaminänä on tilitoimistossa ikänsä töitä tehnyt nainen, joka on juuri jäänyt leskeksi. Hän hautaa miehensä tuhkat ja miettii elämäänsä. Mutta mitä pohdittavaa on naisella, jonka koko elämään on mahtunut vain yksi ystävä, Ritva, ja tämän mies Teuvo? Tietysti rinnalla on elänyt aviomies Jarno mutta hän on nyt kuollut. Niin, ja kuollut on myös Ritva.
Pikku hiljaa nainen avaa nuoruuttaan. Hän muistaa ensimmäiset hämmentävät seksuaaliset tunteet hevostallilla orin astuessa tammaa. Samat tunteet palaavat kielikurssimatkalla Wienissä naisen ollessa Ritvan kanssa samassa ravintolassa Henry Millerin kanssa. Parin mieskokeilun jälkeen päähenkilö tapaa tulevan miehensä. Naisen seksuaalinen ja tunteiden minä jäävät kehittymättä.
Jarno on päähenkilön elämän mies, mutta syvää rakkautta aviopari ei koskaan tunne. Mutta ennen Jarnoa olleet miehet eivät vain ole samalla lailla tuntuneet tärkeiltä. Ei edes Esko, joka kaikessa herkkyydessään on kirjan dramaattisin henkilö. Hänet kuvataan valitettavasti kuitenkin vain hyvin pintapuolisesti vaikka hänelle on omistettu kirjasta useampikin luku. Aivan kuin päähenkilön tarina ei olisi kantanut koko kirjan pituutta vaan Eskon tarina on hieman irrallisena liitetty mukaan.
Jarno tekee ansioituneen uran sisäministeriössä niin kuin aviovaimokin tilitoimistossa. Yhteinen elämä ja avioliitto ovat yllätyksettömiä. He ovat ystäviä keskenään. Vuodet vierivät tasapaksuina, mutta toisaalta naisen mukaan niinhän niiden pitääkin. Välillä käydään oopperassa ja syödään hienosti Ritvan ja Teuvon kanssa. Lapsia aviopari pohtii liittonsa alussa, toteutus jää vain tekemättä. Vahingossa nainen tulee kerran raskaaksi mutta tekee abortin. Tilikirjassa ei ole tilaa yhdelle lisäsuulle talouteen!
Kirjan rakkaus on eräänlainen kuvaus rakkaudesta tavalliseen, "haaleaan" elämään. Siihen, että eletään hyvä elämä toisen ihmisen rinnalla. Siihen ei tarvita sosiaalisia kontakteja, seuraelämää, lomamatkoja tms.
Kuolema on vahvasti läsnä. Nainen tuntuu rekisteröivän ympäriltään vain tarinoita, jotka päätyvät aina kuolemaan. Lähelle pääsevät ihmiset tuntuvat poistuvan kaikki manan majoille etuajassa.
Päähenkilössä läheisten menetys herättää toki surua, mutta se tuntuu olevan jotakin, josta päivän tai parin jälkeen pääsee eroon. Silti, jollakin lailla suru ja haikeus ovat läsnä koko ajan jokaisessa kirjan luvussa. Ainoastaan viimeiset sivut tuovat kirkkaan onnen muistikuvan lapsuudesta, tahattomasti tai tahallisesti jopa hieman wellesimäisen takauman.
Päähenkilönä ja kirjan kertojaminänä on tilitoimistossa ikänsä töitä tehnyt nainen, joka on juuri jäänyt leskeksi. Hän hautaa miehensä tuhkat ja miettii elämäänsä. Mutta mitä pohdittavaa on naisella, jonka koko elämään on mahtunut vain yksi ystävä, Ritva, ja tämän mies Teuvo? Tietysti rinnalla on elänyt aviomies Jarno mutta hän on nyt kuollut. Niin, ja kuollut on myös Ritva.
Pikku hiljaa nainen avaa nuoruuttaan. Hän muistaa ensimmäiset hämmentävät seksuaaliset tunteet hevostallilla orin astuessa tammaa. Samat tunteet palaavat kielikurssimatkalla Wienissä naisen ollessa Ritvan kanssa samassa ravintolassa Henry Millerin kanssa. Parin mieskokeilun jälkeen päähenkilö tapaa tulevan miehensä. Naisen seksuaalinen ja tunteiden minä jäävät kehittymättä.
Jarno on päähenkilön elämän mies, mutta syvää rakkautta aviopari ei koskaan tunne. Mutta ennen Jarnoa olleet miehet eivät vain ole samalla lailla tuntuneet tärkeiltä. Ei edes Esko, joka kaikessa herkkyydessään on kirjan dramaattisin henkilö. Hänet kuvataan valitettavasti kuitenkin vain hyvin pintapuolisesti vaikka hänelle on omistettu kirjasta useampikin luku. Aivan kuin päähenkilön tarina ei olisi kantanut koko kirjan pituutta vaan Eskon tarina on hieman irrallisena liitetty mukaan.
Jarno tekee ansioituneen uran sisäministeriössä niin kuin aviovaimokin tilitoimistossa. Yhteinen elämä ja avioliitto ovat yllätyksettömiä. He ovat ystäviä keskenään. Vuodet vierivät tasapaksuina, mutta toisaalta naisen mukaan niinhän niiden pitääkin. Välillä käydään oopperassa ja syödään hienosti Ritvan ja Teuvon kanssa. Lapsia aviopari pohtii liittonsa alussa, toteutus jää vain tekemättä. Vahingossa nainen tulee kerran raskaaksi mutta tekee abortin. Tilikirjassa ei ole tilaa yhdelle lisäsuulle talouteen!
Kirjan rakkaus on eräänlainen kuvaus rakkaudesta tavalliseen, "haaleaan" elämään. Siihen, että eletään hyvä elämä toisen ihmisen rinnalla. Siihen ei tarvita sosiaalisia kontakteja, seuraelämää, lomamatkoja tms.
Kuolema on vahvasti läsnä. Nainen tuntuu rekisteröivän ympäriltään vain tarinoita, jotka päätyvät aina kuolemaan. Lähelle pääsevät ihmiset tuntuvat poistuvan kaikki manan majoille etuajassa.
Päähenkilössä läheisten menetys herättää toki surua, mutta se tuntuu olevan jotakin, josta päivän tai parin jälkeen pääsee eroon. Silti, jollakin lailla suru ja haikeus ovat läsnä koko ajan jokaisessa kirjan luvussa. Ainoastaan viimeiset sivut tuovat kirkkaan onnen muistikuvan lapsuudesta, tahattomasti tai tahallisesti jopa hieman wellesimäisen takauman.
Kommentit