Holokaustista kertovissa kirjoissa on suuri vaara. Natsien julmuuksista on kirjoitettu niin paljon, että uuden näkökulman tuonti juutalaisten joukkomurhille alkaa olemaan vaikeaa. Toisaalta, asia on tärkeä, ja tapahtumat julmuudessaan maailmanhistoriaa karmeimmillaan, joten muistutukset silloin tällöin ovat paikallaan (vaikka kirja sisällöllisesti ei olisikaan ansiokas). Mutta mutta, näitä huolia ei tarvitse miettiä Göran Rosenbergin "Lyhyt pysähdys matkalla Auschwitzista" -kirjan kohdalla. Vuoden 2012 August-palkinnon saanut dokumenttiromaani on valtava taidonnäyte. Kirjan ansiot ovat mikrotason kuvauksissa. Rosenberg maalaa hienon, surullisen kuvan omasta perheestään ja suvustaan ennen ja jälkeen Auschwitzin. ja vielä tarkemmin, kirja on kertomus Göran Rosenbergin isästä, ja hänen taistelustaan.
Isä, David Rosenberg, kuuluu puolanjuutalaisiin ja hänen kohtalonaan on asua vuosia Lodzin ghetossa kunnes toisen maailmansodan lopulla natsien kiihdyttäessä juutalaisten teurastuksia joutuu David "kuolemankiertueelle" eri keskitysleireille ja työleireille. Joukkoon mahtuu Auschwitzia, Braunschweigia, Wöbbeliniä jne. kunnes vapautuksen myötä Davidin ja hänen vaimonsa tiet vievät Ruotsiin ja Södertäljeen.
Mutta aluksi on siis Lodz. David on tekstiilialan opiskelija kun ghetto muodostetaan ja elämä helvetissä alkaa. Göran Rosenberg osaa hienosti kuvailla tunnelmia Lodzissa, ja eri lähteitä käyttäen hän saa lukijan eläytymään gheton elämään. Vaikuttavin kertomus on Primo Leviltä lainattu tarina Lodzin gheton juutalaisneuvoston puheenjohtajasta Chaim Rumkowskista. Hänen työnsä on toimia saksalaisten "rajapintana" gheton asukkaisiin. Rumkowski puhuu koko gheton väelle kun vuonna 1942 saksalaiset tekevät ensimmäisen puhdistuksen vieden sairaat, vanhukset ja lapset tapettaviksi. Miten hienosti Rosenberg kuvaakaan juutalaista miestä, joka epäinhimillisissä oloissa vakuuttelee muille, että uhrauksilla on merkitystä sille, miten muiden ihmisten käy. Rumkowski vetoaa ihmisiin, että he antaisivat lapsensa pois, vanhuksensa pois, sairaat pois. Aivan uskomaton elämäntehtävä miehellä, joka loppujen lopuksi toteaa olevansa vain samanlainen kuin muut ja saa kuljetuksen Auschwitzin kaasukammioon viimeisessä ghetosta lähtevässä junassa.
Davidille ja hänen suvulleen (sekä tulevalle vaimolleen) tulevaisuus on jokapäiväistä epävarmuutta. Jonkinlainen helpotus on aistittavissa kun Lodzin likvidointi aloitetaan. Davidin suku joutuu siis myös Auschwitziin, jossa heidät heti erotetaan toisistaan. Osalle käy kuten kaikille leirillä piti käydä. David joutuu työleirille ja hänen kärsimystarinansa jatkuu.
Kirjan mielenkiintoinen uusi anti alkaa siitä, kun sota loppuu ja David vapautuu. Hän pääsee Ruotsiin kokoamisleirille, mutta huomaa hyvin äkkiä että hänen kohtalonaan on olla "eloonjäänyt", ei ihminen joka pääsisi jatkamaan elämäänsä. Hän on vain eloonjäänyt, jonka horisontti tuntuu pysyvän mustana. Kirja antaa mielenkiintoista faktaa Ruotsin kokoamisleireistä. Ihmiset asuivat parakeissa (jopa vuosia) ja samaan leiriin oli asutettu esim. puolalaisia ja puolanjuutalaisia. Sen kummemmin ei kiinnitetty huomiota, että puolalaiset suhtautuivat puolanjuutalaisiin joissakin tapauksissa jopa vihamielisemmin kuin natsit.
Muutaman leirivuoden jälkeen pääsee David muuttamaan Södertäljeen. Hänen vaimonsa muuttaa perässä ja he aloittavat näennäisesti "puhtaalta pöydältä". Molemmat pääsevät töihin ja Södertälje maauimaloineen vaikuttaa ihanteelliselta paikalta elää. Lapsia syntyy Göran ja Lilian. Mutta silti horisontti pysyy Davidille mustana.
Ruotsi yhteiskuntana ei ole valmis juutalaispakolaisiin ja monessa sinänsä mitättömältä kuulostavassa asiassa David saa kuulla olevansa ei-toivottu ruotsalainen. Moni muukin asia sodan jälkeen kalvaa mieltä. Suku on hajonnut. Osa on kuollut, osa on muuttanut Israeliin, osa Yhdysvaltoihin. Davidkin kuvittelee olevansa vain pysähtymässä Ruotsissa ja jatkavansa matkaa pian. Mutta vuodet vierivät. David vierailee Lodzissa ja Tel Avivissa. Molemmat paikat eivät tuo valoa hänen horisonttiinsa. Lähi-Itä on konfliktien tiellä, Lodz taas on raunioina ja masentaa Davidia vielä enemmän.
Muutkin asiat ahdistavat Davidia. Hän on töissä Scanialla, jossa hänelle tulee konflikteja. Saksa alkaa myöntämään hyvityksiä keskitysleirillä olleille, mutta David luokitellaan mieheksi, jolla ei ole pysyviä jälkiä leireistä, ja häneltä evätään korvaus. David valittaa, mutta prosessi on hidas ja väsyttävä. Koko ajan on vastassa vain vastoinkäymisiä. Yhdysvalloissa surmataan sarjamurhaaja kaasuttamalla. Uuden sodan pelko on koko ajan olemassa. Eivätkö kärsimykset olekaan kärsitty?
Göran Rosenberg on kerännyt sirpaleita joka paikasta, jotta hän saisi jotenkin täydennetyksi kuvan isästään, ja samalla edes jotenkin ymmäretyksi tätä. Muu perhe jätetään vähemmälle kuvaukselle. Äidin kokemukset keskitysleireiltä ovat varmasti myös traumatisoivia, mutta hän jaksaa pitää perhettä kasassa isän häilyessä hulluuden rajamailla. Tiivistunnelmainen kuvaus pelastumisesta, turhautumisesta ja ajautumisesta syvemmälle masennukseen etenee vääjäämättä kohti loppuratkaisuaan.
Kirjan aihe on niin henkilökohtainen että tuntuu vaikealta kuvitella Göran Rosenbergia kirjoittamassa toista kirjaa enää ollenkaan. Se jää nähtäväksi. Onneksi hän on kuitenkin jo ensimmäisellä kirjallaan tehnyt suuren palveluksen. Tähän loppuun vielä Rosenbergin hieno lainaus Czeslaw Miloszilta. Keväällä 1943 Varsovan ghettoa likvidoidaan polttamalla kapinaan nousseita taloihinsa. Samaan aikaan gheton muurin toisella puolella Krasinskin puiston karuselli ja maailmanpyörä pyörivät ihmisten iloitessa kevään lämmöstä:
Ajoittain tuuli
lennätti tulesta tummia leijoja
ja maailmanpyörässä matkaavat
noukkivat terälehtiä ilmasta.
Sama kuuma tuuli
puhalsi ylös tyttöjen hameet
ja joukot nauroivat
tuona kauniina sunnuntaina Varsovassa.
- Czeslaw Milosz
Kommentit