Thomas Bernhard: Kellari

Itävaltalaisen Thomas Bernhardin omaelämäkerrallisen kirjasarjan toisen osa on nimeltään Kellari. Ensimmäisessä osassa ("Syy") Bernhard kuvaa varhaisnuoruuttaan Salzburgissa, ja kaikkia niitä kauhuja, joita hän sai kokea koulumaailmassa ja sodan pommituksissa. Kellarissa Bernhardin elämänsuunta muuttuu. Syynä on kellari, elintarvikekauppa, johon 16-vuotias Thomas hakeutuu töihin. Hän on tehnyt vaikean päätöksen ja päättänyt lopettaa koulunsa kesken. Jokapäiväinen kävely kouluun vie hänet eräänä päivänä päinvastaiseen suuntaan työvoimatoimistoon, ja sieltä hän saa itselleen apupojan paikan elintarvikekaupassa.

Bernhard ei ollut huono oppilas. Lahjakaskin hän oli erityisesti musiikissa. Hänen kokemuksensa kouluelämässä olivat vain hyvin raadollisia, jopa sadistisia. Oman lahjakkuutensa tietäen (ja myöskin isoisänsä pettymyksen aavistaen) hän kuitenkin tekee pätöksen lähteä päinvastaiseen suuntaan. Näitä kahta sanaa Bernhard käyttää toistuvasti kirjassaan kuvatessaan uutta elämäänsä. Hänen oli pakko lähteä päinvastaiseen suuntaan!

Lyseon jättäminen ja kauppaan töihin lähteminen ei ehkä sellaisenaan olisi vielä ollut kovin järisyttävää, mutta nuori Thomas suuntaa omasta halustaan Karl Podlahan kauppa-apuriksi tämän elintarvikekellariin Scherzhauserfeldiin. Lähiö on läpileikkaus elämässään epäonnistuneista ihmisistä. Alkoholistit, rikolliset, sodassa vammautuneet (henkisesti ja fyysisesti) ja muuten huonosti toimeen tulevat ihmiset ovat jokapäiväisiä asiakkaita Podlahan kaupassa. Tämä asiakaskunta ja tämä rikosten täyttämä ympäristö on kuitenkin se, jota Bernhard on elämässään etsinyt ja halunnut. Tämä on päinvastainen suunta.

Thomas viihtyy työssään hyvin. Työ on rankkaa raskaine elintarvikekantamuksineen, monituntisine työpäivineen ja vaativine työtovereineen mutta Bernhard vapautuu. Hän kokee itsensä hyödylliseksi myydessään scherzhauserfeldiläisille leipää, täyttäessään juoppojen rommipulloja, siivotessaan kellaria joka päivä kaupan kiinnimenon jälkeen jne. Kaupalla vierailee päivittäin satoja ihmisiä ja kellari toimii ihmiset kokoavana keskustelupaikkana. Kaikkia kiinnostavat sota, seksi, ruoka, amerikkalaiset "valloittajat" ja monisäikeinen pohdinta atomipommista. Bernhard on onnellinen ja innostuu jopa käymään lyhyen kauppiaskoulun saadakseen enmmän asiantuntemusta kauppa-alalle. Hänestä tulee pidetty ja Podlahan luottotyöntekijä.

Kaupan omistajassa Podlahassa Bernhard kohtaa sielunkumppaninsa. Podlaha on suuri musiikin ystävä ja itsekin lahjakas muusikon uralle aikoinaan suuntautunut mies kunnes sota muutti hänen tulevaisuutensa. Kuitenkin Podlahan olemus ja esimerkki saa Bernhardinkin kiinnostumaan taas musiikista, johon hän menetti mielenkiintonsa aikansa harjoiteltuaan koulun kenkäkaapissa. Viulun soitto muuttuu lauluksi ja Thomas saa isosisänsä avustuksella itsensä jopa melko kuuluisan Wernerin pariskunnan oppiin. Maria-rouva (os. Keldorfer, joka teki näyttävän uran sopraanona)  opettaa Bernhardille laulua ja aviomies Theodor musiikin teoriaa. Bernhard pääsee esiintymistilaisuuksiin ja hänestä alkaa muovautua keskitasoa parempi solisti.

Kellarin johtavana teemana on Bernhardin ilmiselvä itsetunnon löytyminen. Hänen "vetäydyttyään" koulutieltä ja käännyttyään päinvastaiseen suuntaan, huomaa hän pian muuttuneensa sosiaaliseksi, kohteliaaksi ja nauravaksi nuoreksi mieheksi. Samalla Bernhard kokee aidosti olevansa hyödyksi työssään. Aikaisemmat päivittäiset itsemurha-ajatukset häviävät.

Thomasin perhe alkaa jäämään myös taka-alalle. Hän ei viihdy pienessä kodissan, jota kaiken kaikkiaan yhdeksän ihmistä asuttaa. Isoisänsä kanssa hän tulee parhaiten toimeen, ja lapsenlapsestaan suurta muusikkoa tai taiteilijaa halunnut isoisä innostuu jälleen Thomasin tulevaisuudesta aivan uudella tavalla tämän ilmoitettua halustaan päästä laulajaksi. Nopeasti Thomasille järjestyykin pätevää opetusta. Kirjan loppuvaiheessa isoisä alkaa vetäytyä enemmän omiin oloihinsa, elämänhalu alkaa kadota ja hänen ikuisuusprojektinsa, 1500-sivuinen kirja "Seitsemän maatilan laakso" uhkaa jäädä kesken.

Bernhardin otteessa on hieman nostalgiaa hänen kertoessaan omasta palaamisesta vanhempana miehenä nuoruutensa kellaria katsomaan. Paikalla ei enää ole kauppaa, rakennus kylläkin. Samanlainen nostalgisuus nousee esiin Bernhardin kuvaellessa tapaamistaan erään tietyömiehen kanssa. Tämä tunnistaa Bernhardin lapsuutensa kaupan apulaiseksi, joka täytti aina miehen kauppaan tuoman äitinsä rommipullon. Äiti makasi kotona parantumattomasti syöpään sairastuneena, mutta eli sängyssään vielä vuoden rommin ja siihen kastamiensa sämpylöiden voimalla. Bernhard ja työmies käyvät läpi pitkän keskustelun muistellen nuoruusaikojaan ja Podlahan kauppaa. Nykykuulumisien vaihdon yhteydessä työmies kertoo hänen iässään kaiken olevan samantekevää, vain roikkumista jotenkin kiinni elämässä, ja kuolemankin tuleminen on lopulta yhdentekevää. Bernhardille mies huutelee vielä heidän erotessaan "Terve ja muista, kaikki on yhdentekevää". Kirjailijalle yhdentekevyys jää pyörimään mieleen. Onko elämä hänellekin yhdentekevää? Nostammeko vain välillä päätämme luullen, että meidän on sanottava totuus  tai näennäinen totuus, ja sitten laskemme taas päämme. Siinä kaikki. Vaikuttava päätös elämäkerran toiselle osalle.

Kommentit