Thomas Bernhard: Kylmyys

Thomas Bernhardin neljäs omaelämäkerrallinen teos voisi hyvinkin olla nimeltään Grafenhof. Jakso, jota Kylmyys kuvaa, ajoittuu Bernhardin elämässä ikävuosiin 18-19, jotka kirjailija vietti enimmäkseen Grafenhofin keuhkoparantolassa. Nuori kauppa-apulainen ja lupaava laulaja sai vakavan keuhkotaudin pitkittyneestä flunssastaan. Kuoleman rajalta Bernhard nousi takaisin elämään, ja paranteli itseään parantolassa sairaalakierteen jälkeen. Epäonnekseen parantola osoittautui osittain  tarttuvaan keuhkotuberkuloosiin sairastuneille ihmisille tarkoitetuksi, ja juuri kotiin pääsynsä kynnyksellä Bernhardille ilmoitettiin hänenkin saaneen vakavan tartunnan.

Eipä siis olekaan taas ihme, että Thomas Bernhard jatkaa tykitystään itävaltalaista 1950-luvun taitteen yhteiskuntaa vastaan. Nyt liipaisimella on jo edellisessä teoksessa alkunsa saanut lääkäreiden ja terveydenhoidon tyrmäys. Bernhardille rakas isoisä on juuri kuollut väärän hoidon seurauksena. Toiseksi tärkein ihminen, äiti, sairastaa parantumatonta syöpää. Itse kirjailija on siirretty Grafenhofiin muiden akuuttia keuhkotuberkuloosia sairastavien joukkoon.

Bernhard  toteaa Grafenhofin ylilääkärin ja muun hoitohenkilökunnan olevan kansallissosialistisen ajatusmaailman jatkeen. Grafenhofissa ei ole tarkoitus parantaa yhtään ihmistä vaan ihmiset ovat tulleet vain pidennetylle kuolemaan johtavalle polulle. Parantolan potilailta ei odoteta muuta kuin kykyä kantaa omaa kuumetaulukkoa kainalossaan ja kykyä pitää kaulassaan pulloa, johon on tuotettava  henkilökuntaa tyydyttävä määrä räkää.

Grafenhofin yhteisöllisyys on käytännössä kaksitoista samaan huoneeseen majoitettua yskivää ja räkivää potilasta. Minkäänlaista kommunikointia potilaiden välillä ei ole eikä sitä halutakaan. Yhteiskunnassa hieman paremmassa asemassa oleville "tautisille" on järjestetty omat huoneet.

Bernhardin kaikki elämäkerralliset teokset kuvaavat omalta osaltaan ihmisen voimakasta tahtoa selviytyä vaikeista tilanteista ja selviytyä nimenomaan kuolemalta. Nuorempana Bernhard taisteli omassa päässään vellonutta suurta, lohduttavaakin itsemurhan ajatusta vastaan. Sadistisesta koulumaailmasta kirjailija pääsi eroon kauppa-apulaiseksi ryhtymällä. Apupoikana Bernhard tutustui Salzburgin köyhälistökorttelin asukkaisiin ja jokapäiväisillä sosiaalisilla kontakteilla sai elämänhalunsa takaisin. Suuresti tähän vaikutti myös laulajan opinnot. Sairastuttuaan vakavasti ja vietettyään aikaansa sairaalan kuolemanhuoneessa nousi Bernhard jälleen kerran takaisin elämään. Hän ei ollut valmis samanlaiseksi "liukuhihnaruumiiksi" kuin hän sairaalassa näki muiden kuolemanhuoneen potilaiden olevan.

Grafenhof on siis uusi lähellä liikkuvan kuoleman muistutus. Parantolasta suurin osa henkilöistä viedään vuoristomaisemista alas laaksoon, Schwarzachin sairaalaan kuolemaan. Vain pieni osa ihmisistä palaa takaisin elämään. Thomas Bernhardin taistelussa auttavat runot ja kirjallisuus. Samalla hän tapaa syvästi musiikista sivistyneen potilaan, ja Bernhardilla herää jälleen vahva halu palata vielä laulamaankin, ei ehkä oopperaan mutta laulamaan kuitenkin.

Kielloista huolimatta Bernhard alkaa tehdä kävelymatkoja alas laaksoon. Hän tapaa paikallisen kirkon kanttorin ja pääsee jopa kirkossa oleviin konsertteihin esiintymään. Parantolassa Bernhard pääsee "nauttimaan" pneumoperitoneum-hoidosta. Vatsaan tehdyistä rei'istä johdetaan ihmiseen ilmaa, jonka pitäisi auttaa. Toimenpide täytyy suorittaa aina uudelleen toistuvin väliajoin. Tämä tuskallinen toimenpide yhdistettynä valtavaan rakkauteen runoutta, kirjallisuutta ja musiikkia kohtaan näyttää auttavan Bernhardin takaisin terveiden kirjoihin.

"Ilmahoidon" takia Bernhard saa myös luvan palata takaisin normaaliin elämään. Hänen keuhkotautinsa ei ole enää tarttuva ja viikon välein käynti keuhkolääkärillä täyttö-operaatiossa riittää pitämään miehen elossa. Lopultakin Bernhardin kierre sairaaloissa ja parantoloissa näyttää päättyvän, mutta etsintä tulevaisuuden suhteen jatkuu.


Kommentit

Anonyymi sanoi…
kiitos