Teemat ovat suoraan tavallisten ihmisten elämästä. Mukaan mahtuu työttömyyttä, naapurikyräilyä, käännekohtia parisuhteissa, perheissä ja yleensä elämässä. Ihmiset joutuvat pois omalta mukavuusalueeltaan, ja toimivat tunteidensa vietävinä. Asuinympäristöönsä tottunut pariskunta järkkyy, kun naapuriin on nuoripari "kiusatakseen" rakentanut uuden, ison omakotitalon, ja asukit kiireisinä tekevät pitkiä työpäiviä, ja elävät ns. rikasta elämää. Asiat eivät välttämättä kuitenkaan ole niin auvoisia kuin ne naapureille näyttäytyvät.
Latvalan oivaltava kerronta tuo eteen aina uusia irtiottoja, harkittuja, pakollisia tai tahattomia. Miksi vanha pariskunta haluaa asua isossa omakotitalossa, vaikka voimat eivät enää tunnu riittävän? Onneksi on lääkäripoika ja tämän vaimo, joille talon antaa, kunhan ensin asettuvat perheeksi. Mutta jos poika ei enää halua jatkaa ydinperheen traditiota? Omien vanhempien läsnäolo lähinnä vaivaannuttaa. Pojan elämän mittainen projekti taloineen ja muine suunnitelmineen asettaa vanhemmat uuden, tuntemattoman, suunnittelemattoman eteen.
Entä miten kuvata nuoren perheen arkea, kun vanhemman mieli on järkkynyt. Kirje-novellissa otetaan perheen eskari-ikäisen tytön näkökulma. Taitavasti Latvala kuvaa ajatuksissa olevan isän ja itse elämästään selviämään joutuvan tytön arkea. Naapurin tyttö tuntee jo kellon isoviisarin, jonka ansiosta tytöt osaavat lähteä ajoissa esikouluun. Isällä ei ole energiaa. Tyttö löytää pienen pupun, jonka tuo kotiin hoivattavaksi. Tyttö keskittyy täysin pupun hoitoon, äitikään ei voi auttaa kun on itse hoidossa.
Mitä oikeasti ovat nuoremman avioparin yhteiset haaveet? Yhteenmuuton jälkeen, opintojen loputtua ja lasten synnyttyä on aika aloittaa rakennusprojekti. Miten pian suhde voikaan laimentua toisen viettäessä vapaa-aikansa rakennuksella. Suurin ja perinteisin yhteinen unelma kääntyykin päälaelleen. Vaimolla on halu tehdä elämässä muutakin. Mies puolestaan näkee vain keskeneräisen asunnon, elää vereslihalla jokapäiväisen raksataakan kanssa, ja siinä sivussa mustasukkaisuudessaan näkee vaimon irtiotot merkkeinä liiton rakoamisesta ja pettämisestä.
Latvalalta löytyy taitoa jättää tarinat auki. Ratkaisut saattaisivat olla yksinkertaisia, ja niihin pääseminen yksinkertaisia oivalluksia vailla, mutta kuten oikeassakin elämässä, ei ihmisten näkökenttä ole laaja. Ajankohtaisista arjen aiheista kirjoittaminen sopii Latvalalle, mutta jonkinlaista terävyyttä ja lisäkulmikkuutta kyllä kaipaisi. Aihepiirit ovat ehkä jopa niin tuttuja, että joidenkin tarinoiden kohdalla todellisuus usein on Latvalan fiktiota raadollisempaa. Sama pätee novellikokoelman onnellisempiin tarinoihin tunteiden toisessa päässä. Hieman siis haaleaksi jäi. Saapi nähdä, mitä mieltä ovat vuoden 2014 Runeberg-palkinnon myöntäjät Ahtaan paikan kammosta.
Kommentit