Paul Rees: Robert Plant - elämä

Kysymys: Mistä on 1980-, 1990-, 2000-, ja 2010-luvun rocklaulajat tehty?
Vastaus: Robert Plantista. Hieman liioitellen suuri osa voi olla Plantin jälkeläisiäkin...

Paul Rees on ottanut kunnianhimoisen otsikon kirjaansa. Robert Plantin elämää on moni yrittänyt kuvata, mutta onnistumisia ei oikein löydy. Reesinkin kirjassa lopun kiitos-osiossa on oleellisin: "...haluan kiittää Robert Plantia..., ettei hän estellyt minua tehdessäni taustatyötä kirjaani varten, vaikka hän ei sitä autorisoinutkaan". Ehkäpä se varsinainen elämäkerta joskus on tuloillaan itse laulajan toimesta. Siihen asti saadaan tyytyä sinänsä hyviin yrityksiin kuvata poikkeuksellisen lahjakasta muusikkoa, jonka elämään on mahtunut paljon ylä- ja alamäkiä, joihin syvemmälle sukeltaminen on Reesinkin kunnianhimoinen tavoite. Materiaali vain jää kovin kepeäksi.

Mutta ei Reesin kirja huono ole. Se on näppärä kooste suuren laulajalegendan tähänastisesta urasta.  West Bromwichissa vuonna 1948 syntynyt Plant oli lahjakas oppilas, jonka mielenkiinto alkoi kuitenkin jo nuorena ajautumaan täysin musiikkiin. Useiden keski-englantilaisten pikkubändien keulakuvana Robert Plant puski päätä seinään mitä erikoisemmissa esiintymispaikoissa kunnes 19-vuotiaana häneen kiinnitti huomiota muutaman vuoden vanhempi, ja mainettakin jo Yardbirds-yhtyeessä maistanut kitaristi Jimmy Page. Kaksikon kumppaneiksi saatiin vielä basisti John Paul Jones ja rumpali John Bonham. Tämä alunperin The New Yardbirds -nimellä vuoden 1968 lopussa aloittanut nelikko sai kemiansa toimimaan täydellisesti yhteen, ja Led Zeppelinin taru alkoi.

Reesin kirja tuo mielenkiintoisia pikkufaktoja esiin nuoresta Robert Plantista, mutta valitettavasti Led Zeppelinin aika ei tuo esille laulajasta mitään, mitä ei jo tiedettäisi. Mielenkiintoista olisi kyllä tietää miten Plant loppujen lopuksi selvisi Zeppelinin rajun nousun, ja vielä rajumman tuhon. Kuvaukset rockbändien viinan, naisten ja huumeiden sävyttämistä kiertueista ovat enemmän tai vähemmän perintöä Led Zeppelinin vimmaiselle 1970-luvulle. Klassiset kuvaukset moottoripyörä-ajeluista hotellien käytävillä, "kiertuebordellien" pyörittämisistä, hotellihuoneiden hajottamisista jne. ovat kaikki Led Zeppelinin perua. Tämän kaiken sähläyksen yhteydessä bändi ehti tehdä kymmenkunta klassikkolevyä ja luoda maineen energisenä lavabändinä.

Raskas elämä vaatii raskaat huvit, ja lopputulos on yleensä katastrofi. Zeppelinin kohdalla loppua kohden sekä Page että erityisesti Bonham saivat itsensä niin huonoon kuntoon, että bändille saattoi olla jopa siunaus John Bonhamin ennenaikainen kuolema, joka johti Led Zeppelinin hajoamiseen. Vaikka Plant oli aina ollut bändin naistenkaataja ja rockkukko hän oli myös se, joka kaaoksesta selvisi parhaiten ja pystyi luomaan jopa uuden menestyksekkään  uran suuren Led Zeppelinin jälkeenkin.

Plantin omakohtaiset näkemykset Led Zeppelinin ajoista olisivat kyllä mielenkiintoista luettavaa. Vuonna 1968 19-vuotias melkein teini repäistiin maailmanmaineeseen. Vuonna 1975 Plant kävi lähellä kuolemaa auto-onnettomuuden jälkeen, ja bändi kävi ilmeisen lähellä hajoamista. Vuonna 1977 Plantin poika kuoli virusinfektioon kesken Zeppelinin kiertueen. Bändi lähti tauolle mutta palasi vielä 1979 ja 1980 kunnes vuonna 1980 Plantin läheisin ystävä John Bonham kuoli. Traagisia tapahtumia, jotka osaltaan ovat vaikuttaneet varmasti Robert Plantin elämään suuresti. Mutta ennen kuin Plant itse on valmis raottamaan näidenkin tragedioiden vaikutuksia ovat ne vain lyhyitä mainintoja Plantin elämän historiassa.

Osaltaan edellä kuvatut menetykset ovat varmaan vahvistaneet Plantin käsitystä musiikista elämän ylläpitäjänä. Zeppelinin jälkeen omalla soolourallaan Plant on rypenyt musiikillisesti pohjamudissa, mutta pystynyt jollakin tavoin aina uusiutumaan ja tuomaan itsestään uusia, tuoreita piirteitä näkyviin. Esimerkiksi Alison Kraussin kanssa tehty Raising Sand oli myyntimenestys ja toi Robert Plantin ehkä hieman jopa taustalaulajana takaisin kunnolla parrasvaloihin. Sitä ennen ja jälkeen Plant on levyttänyt mm. uusin sovituksin vanhoja blues- ja rockkappaleita sekä kiertänyt nuoren sukupolven muusikoiden kanssa hyvinkin energisiä kiertueita.

Mutta mitä itse asiassa tiedetään Plantin elämästä Led Zeppelinin jälkeen. Hän erosi pitkäaikaisesta vaimostaan, meni naimisiin tämän pikkusiskon kanssa, sai neljännen lapsensa (jonka äitiä ei kukaan julkisuudessa tiedä), erosi jälleen, ja meni naimisiin intialaisen taustalaulajansa kanssa, kiersi välillä Jimmy Pagen kanssa, teki muutamia Led Zeppelin -comebackkeikkoja (mm. Lontoossa O2-areenalla vuonna 2007), erosi jälleen, seurusteli laulaja Alannah Mylesin kanssa, erosi, kunnes on nykyään asettunut yhteen amerikkalaisen folk- ja countrylaulaja Patty Griffinin kanssa. Kaikenlaista siis on tapahtunut, mutta kaikki on tällä hetkellä vain luettelon jatketta.

Ehkäpä Robert Plantin kohdalla pitääkin pohtia, että hänen elämänsä on musiikki. Kaikki muu, joka tapahtuu ympärillä, on vain ylimääräistä, mielenkiinnotonta täytettä? Mies on elinvoimainen eikä aio jättää musiikkia. Seuraavan kosketuksen Robert Plantin musiikkiin voi saada esimerkiksi 16.6.2014 kun hän ja bändinsä The Sensational Space Shifters keikkailee Tallinnassa.

Kommentit