Milja Kaunisto: Synnintekijä

Milja Kaunisto liittyi näkyvästi esikoiskirjallaan "Synnintekijä" historiallisten romaanien kirjoittajien joukkoon. Kauniston kirja ei tosin ole pelkkä tyylipuhdas historiallinen kertomus vaan eräänlainen faktan ja fiktion yhdistävä 1400-luvulle sijoittuva "Fifty Shades of Grey".

Faktapuolta kirjassa edustaa sen päähenkilön Olavi Maununpojan 1420-luvun opintomatka Pariisiin. Muitakin Pariisissa vaikuttaneita (oikeita) henkilöitä vilahtee pää- ja sivuosissa. Mutta kaikki tapahtumat, jotka Olaus Magnuksen ympärillä tapahtuvat ovat sitten lennokasta tarinankerrontaa. Oikeastaan alkuasetelma Kauniston kirjassa on vähän sama kuin Asko Sahlbergin Herodeksessa. Toteutus on vain erilainen.

Se, mikä "Synnintekijässä" tulee jatkuvasti esille, on keskiaikaisen Euroopan (lähinnä Pariisin) suunnaton riettaus, likaisuus, haju ja piispojen sekä pappien kaikkinainen pervoilu ja vehkeily. En ole ihan varma onko Olavi Maununpojan avaimenreiästä tuijottaman Pierre Cauchonin vanhan miehen juhlakuntoinen kalu niin kiinnostavaa luettavaa. Toisaalta Kauniston kaunistelematon kuvaus toimii aika usein. Maunonpojan tulo Pariisiin on kuvauksena mehevämpi kuin vaikkapa Mika Waltarin Mikael Karvajalan samaan kaupunkiin saapuminen. Jotenkin Pariisin muurien ulkopuolisen elämän voisi kuvitella juuri niin tyrmäävän irstaaksi ja sekasortoiseksi kuin kirjassa kuvataan.

Kaunistolta löytyy kyllä sitten se oudon romanttinenkin ote. Olavi Maununpojan rakastuminen ja tämän kohtaamiset rakkautensa kanssa ovat aikamoista "kulkurin valssia". Myös kirjan alussa kiellettyä intohimoa kuvataan kuin eroottisen lehden sivuilla. Ryöväri ratsastaa, tapaa pusikon katveessa Beatrixin, kaivaa esille "nahalla verhotun härän reisiluun", tekee höpöä, sanoo "Milady" ja ratsastaa pois.

Kirjassa on oikeastaan siis kaksi tasoa. Parhaimmillaan mennään kun kuvataan 1400-luvun Pariisia, sen ravintola-, opiskelija- ja muuta elämää. Rakkaustarina on sitten jollakin lailla lepsu. Kyllä Kaunisto siihenkin kaikenlaista käännettä ja yllätyksellisyyttä laittaa, mutta tarina ei vaan tunnu kantavan.

Plussaa tulee erityisesti historiallisten henkilöiden häpeämättömästä käytöstä fiktion keskellä. On myös aina nautinto lukea teosta, jossa vuosiluvut ovat kohdallaan, taustat on hyvin selvitetty ja pieniin yksityiskohtiinkin on jaksettu paneutua. Lisäksi kirjan rivous on positiivinen voimavara. Pariisi 1400-luvulla on todennäköisesti ollut juuri niin lietteen hajuinen ja riettaan kieroutunut kuin kirjassa kuvataan. Mielenkiintoista onkin lukea, mitä Kaunisto jatko-osassaan "Kalmantanssi" saa Olavi Maununpojasta irti, kun hän palaa Pariisiin keskelle mustan surman kuolemantanssia ja Orleansin neitsyen aikaa.

Kommentit