Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on saanut kovan kilpailijan, kun valitaan vuoden 2014 parasta esikoiskirjaa. Lapsena Kosovosta Suomeen muuttanut Pajtim Statovci räjäyttää potin esikoisellaan Kissani Jugoslavia. Komeaa on teksti riipumatta sitä, onko se selkeää kerronnallista tarinaa, tai sitten Statovcin paljon viljelemää symboliikkaa.

Päätarinana kirjassa kulkee kosovolaisen perheen kamppailu ensin sodan runtelemassa Kosovossa, ja sitten perheen pakolaismaassa Suomessa. Näkökulma on vuorotelleen perheen äidin Enimen ja yhden pojista, Bekimin. Jos Enimen tarina etenee normaaleja kerronnallisia polkuja, on Bekimin maailma kirjoitettu täyteen symboliikkaa - tutustuminen baarissa kissaan, lemmikkieläimenä kuningasboa, toiseen  kissaan tutustuminen Pristinassa, myrkyllisen kyyn heittäminen isoisän naamalle jne.

Enimen tarina noudattelee pitkälti pakolaisperheen äidin tarinaa. Kirjan alku kuvaa perinteisiä naimisiinmenoriittejä Kosovossa. Avioliitto on järjestetty. Mies on miellyttävä, joka ajan oloon osoittautuu kuitenkin röyhkeäksi paskiaiseksi. Olojen muuttuminen tukalaksi Kosovossa pakottaa perheen pakolaiseksi Suomeen. Tilanne ei muutu paremmaksi. Päinvastoin, pakolaiskeskuksen tilat ahdistavat koko perhettä, tapahtuu täydellinen eriytyminen ulkomaailmasta,  ja narsistinen isä alkaa käyttäytyä vielä arvaamattomammin kuin sodan keskellä kotimaassa. Isän mielessä sota, narsismi, satavuotiset kotimaan perinteet, pakolaisuus ja lapsien kasvaminen "suomalaisiksi" muodostuvat ylivoimaisiksi asioiksi käsitellä. Äiti on ajettu nurkkaan jo avioliiton alussa, ja hän oikeastaan vain valuu perheen mukana paikasta toiseen. Toisaalta isä sinkoilee ratkaisuja tehdessään paniikissa, kunnes äiti osoittaa oikeat valinnat. Myös kirjan lopussa on tullut äidin vuoro saada rohkeutensa takaisin, ja tehdä tärkeä päätös.

Bekimin kertomana asiat eivät olekaan niin helposti selitettävissä. Tulkinnan varaa jää, mikä tekeekin kirjasta mieleenpainuvan. Bekim kertoo omaa tarinaansa jo asuessaan yksin. Hänestä on tullut homo, mutta erityisesti rauhan etsijä itsessään. Homous näyttäytyy lukijalle jotenkin itsestäänselvyytenä. Sen verran vanhempiensa tuskaa nähneenä Bekim on vaikea kuvitellakaan heterosuhteeseen (puhumattakaan tulemista isäksi). Bekim hankkii lemmikiksi kuningasboan. Lisäksi hän tutustuu homobaarissa hankalaluonteiseen kissaan, ja ottaa tämän asuntoonsa asumaan. Sekä kissan että boan voi jollakin lailla mieltää Bekimin isäksi. Omasta mielestäni kissan röyhkeys ("Vittu minä mitään aamupuuroa syö") tekee tästä enemmän Bekimin isän. Taasen boan vetäytyväisyys on enemmän Bekimiä itseään. No, näitä voi tulkita kuinka vaan ja hyvä kirja antaa tulkinnoille paljon tilaa. Kirjan hienoimpiin jaksoihin kuuluu isoisän ihmettely tyttärelleen, kun Bekim käy vierailulla, ja heittää kyyn päin isoisää. Tällaisen paskiaisen äidilleni valitsit!??!

Suomalaisena hieman kröhii lukiessaan Statovcin kuvauksia suomalaisista ennakkoluuloista, varautuneisuudesta ja aikamoisesta muukalaisvihasta. Parannettavaa olisi. Kirjan lopulle sen sijaan ei kröhi ollenkaan. Jos on tärkeää kirjoittaa mieleen jäävä alku, joka innostaa lukijan jatkamaan kirjan lukemista, on myös aina upeaa lukea täydellisyyttä hipovia lopetuksia. Kissani Jugoslavian loppukappaleet säväyttävät. Erityismaininta myöskin hienosta kansikuvasta. Jotenkin tulee mieleen muuan Bulgakovin teos.

Kommentit

Erja Metsälä sanoi…
Mielenkiintoista lukea tulkintojasi tuosta, mitä kaikkea Statovci tahtoo kissan ja käärmeen avulla kertoa. Minuakin ne inspiroivat miettimään monenlaista, vaikka ajatukseni taisivatkin jäädä aika hämärälle tasolle :)

Hieno kirja!
Hengityskeinu sanoi…
Kiitokset Erja kommentista :) Hienosti Statovci antaa tulkinnan varaa kissoilleen ja käärmeilleen. Suvereeni kirja kyllä esikoisteokseksi!