Pasi Lampela: Kirottujen ilot

Pasi Lampelan uudessa novellikokoelmassa on jotakin sanoinkuvaamattoman keskeneräistä. Lause on toimivaa, tarinat luettavia, mutta novellimuoto tuntuu liian lyhyeltä. Kolmeen osaan jaetut kertomukset käsittelevät perheväkivaltaa, pelkotiloja, kateutta, panettelua, himoa jne. suuria tunteita. Mutta esim. raiskatuksi tulevan opiskelijatytön tunneskaalan käsittely vajaassa kymmenessä sivussa ei oikein toimi, vaikka lause olisi kuinka latautunut.

Kokoelma alkaa lupaavasti mielenkiintoisella historiallisella novellilla. Siinä aktivisti ja Suomen sortoajan toisen poliittisen murhan tekijä Lennart Hohenthal selittää kirjeessä tekoaan Sigrid Schaumanille (joka oli sen kuuluisamman aktivistimurhaajan sisko). Kirjeen kirjoittaja panettelee ja vähättelee myös Sigridin veljen Eugen Schaumanin tekemää murhaa, ja nostaa narsistisesti itseänsä esiin. Minä se olin, joka Bobrikovin murhankin olisi tehnyt, ellei se pelkuri Schauman olisi viime hetkillä toteuttanut tekoaan. Prokuraattori Soisalon-Soinisen murhannut Hohenthal korostaa omaa tekoaan nerokkaana, ja vielä nerokkaampana omaa vankilatuomiotaan, pakoaan vankilasta, ja asettumistaan asumaan Lontooseen. Vilahtaapa joukossa pieni kerskunta kirjoittajan ja Sigridin välisestä seksisuhteestakin. Mehevä aihe, joka toimii hyvin, ja kuvastaa novellikokoelman nimeäkin. Kirottu, karannut murhaaja ilkamoi teoillaan isänmaan pelastajan siskolle.

1900-luvun alusta Lampela siirtyy nykypäivään, ja menettää otteensa novelliin. Pilkahduksia on siellä täällä. Mutta lentoon ei lähde syrjäytetty naispomo, joulun aikaan ulkomaille lasten kanssa pakeneva äiti, eikä se lihavahko rakkaudenkipeä taksikuski, jonka rakastuminen opiskelijatyttöön (ja tytön taksikuskiin) sattuu juuri sinä päivänä kun tyttö raiskataan. Aineksia siis olisi varsinkin Malmi-novellissa, mutta ihan kuin kirjailija huomaisi yhtäkkiä, että novellejahan tässä oltiin tekemässä eli vihelletäänpä tarina poikki.

Kokoelman kolmannessa osassa lähdetään päiväkirjamaisesti vankilasta liikkeelle. Sellikaverin selittämätön lukkiutuneisuus herkistää paatuneenkin linnamiehen aistit. Mutta tässäkin tausta aukeaa äkkiarvaamatta lukijalle, ja tarina töksähtää loppuun. Perheväkivallan julmuutta kuvaava Neulaa ja lankaa on toinen toimiva novelli. Väkivaltaista, narsistista aviomiestä ei varmaan pidempään haluaisi lukeakaan. Mutta kuvaus toimii täysillä. Miten vaimo voikin pysyä liitossa kiinni vaikka mies on sairas paskiainen.

Pienenä summauksena voisi sanoa, että Lampelalta toivoisi seuraavaksi novellien sijasta ihan täysimittaista romaania. Hänen aihepiirinsä ovat mielenkiintoisia, mutta ne vaatisivat enemmän avausta ja taustojen kuvausta. Nyt jotenkin ollaan alkuruoassa, ja hypätään suoraan snapsin kautta laskun maksamiseen.