Aku Ojala: Antelias kaupunki

Aku Ojalan esikoiskirjan etuliepeessä lukee vaatimattomasti että "Ojala kuljettaa päähenkilöään Henry Millerin ja J.D. Salingerin, Jack Kerouacin ja Louis-Ferdinand Célinen hengessä...". Mikäpä ettei, nyt siis räjäytetään suomalaisen kirjallisuuden pankki ja kunnolla. Kirja on voittanut Gummeruksen ja Elisan yhteisen Suuren romaanikilpailunkin vuonna 2014. No, räjähtääkö pankki? Ei papattimatoilla.

Anteliaastihan kirja alkaa. Nuori kirjailijanalku on lukossa kirjoittamisensa kanssa. Sen sijaan naisrintamalla sutii hyvin. Mutta kun unelma olisi se suuri runo- tai proosateos, joka toisi arvostusta, kunniaa ja itsetunnon kohotusta. Eikä sängystä sänkyyn pomppiminenkaan ole se elämän tarkoitus. Röyhkeäkin pitää olla. Eihän sitä muuten ole vakavasti otettava taiteilija....kirjailija.

Jotenkin tuntuu että Ojalan paukut on käytetty ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen. Kirja ei lähde liikkeelle lennosta puhumattakaan. Erilaisissa keskustelupiireissä ja -porukoissa päähenkilö käy, ja osoittaa jonkinlaista kvasitaiteellisuutta johon ei itsekään usko. Toisaalta, panot ovat aina taatut.

Kovasti Ojala yrittää puhaltaa enemmän henkeä kirjailijaansa mutta pinnalliseksi jää. Yksi syy varmaan on se, että alkuliepeen esimerkkikirjailijat ovat liiankin näkyvästi esillä siinä, mitä kirja edustaa (tai pitäisi edustaa). Hieman on puristettu liikaa että saataisiin kirjailija-Anteroon samanlaista näennäistä "tekemättömyyttä" ja "kasvamista" kuin vaikkapa mitä Holden Caulfeild edustaa, ja että samalla teokseen tulisi kerroksia, alitajuisia merkityksiä, ja lukija voisi kokea samaistumista päähenkilöön.

Antelias kaupunki voisi parhaimmillaan olla jonkinlainen vimmainen kasvutarina suurkaupungin kulisseissa, sen synnyttämien ihmisten, tilanteiden, tapojen, perinteiden, intohimojen kuvaus. Nyt teos jää polkemaan paikalleen sinänsä kielellisesti rikkaiden keskustelujen ja väliin ujutettujen seksiseikkailujen välimaastossa. Kaupunki ei ole antelias vaan kaupungin naiset.

Kirjan kohokohdiksi muodostuvat kirjan pari fantasiajaksoa. Rottahahmona ja "Jaakkona pavunvarrella" Antero on parhaimmillaan. Muuten mies ja koko kirja jäävät vaisuhkoksi.  

Kommentit