Kevään suuri luku-urakkani on suoritettu. 1000-sivuinen, 2000-luvun suureksi mestariteokseksi tituleerattu Roberto Bolanon kirja 2666 on jälkianalyysia vaille. Jotakin suurta tässä teoksessa on (sivumäärän lisäksi), mutta samalla myös jotakin hyvin epätasaista. Kaikki saattaa johtua teoksen alkuasetelmasta.
2666 jäi Roberto Bolanon viimeiseksi teokseksi. Kirjailija sairasti vakavaa maksasairautta, joka vei kuolemaan vuonna 2003. Kirja ilmestyi postuumisti vuotta myöhemmin. Viidestä toisiinsa nivoutuvasta erillisestä tarinasta koostuva 2666 olisi voinut ilmestyäkin viitenä eri kirjana. Näin kirjailija itsekin toivoi. Taustalla oli huoli omaisten taloudellisesta pärjäämisestä tulevaisuudessa. Miksipä siis jo nimeä saanut Bolano ei kirjoittaisi kuoleman lähestyessä kuin vimmattu, ja turvaisi sukulaisten tulevaisuuden. Valitettavasti tämä kyllä kirjasta näkyykin.
Bolanon kuoleman jälkeen kustantajan ja omaisten yhteisellä päätöksellä koko tarinanippu päätettiin julkaista yhtenä massiivisena kirjana. Onhan kaikilla tarinoilla toisiinsa liitoksensa, ja ehkä kirjailija itsekin näin olisi halunnut, jos elonpäiviä olisi enemmän suotu.
Kaikesta yllä mainitusta on kuitenkin vääjäämättä seurauksena se, että 2666 osoittautuu aika epätasaiseksi. Kirja on osittain jäänyt kesken, osittain taas kustannustoimittaja olisi voinut karsia tekstiä reippaastikin. Toisaalta Bolanon tyyli näyttäytyy aikaisemmissakin hänen teoksissaan raportoivana, antaen usein keskeneräisen vaikutelman. Eli, 2666 voikin olla juuri sitä, mitä Bolano on halunnut, pilkulleen.
2666 koostuu viidestä eri tarinasta, joita lopulta yhdistää jonkinlainen side Pohjois-Meksikoon, Santa Teresan kaupunkiin. Väkivaltainen, korruption mädäntämä, huumeiden kyllästämä, Yhdysvaltojen kansantaloutta teknologian teollisuuden kokoomatehtailla pönkittävä kaupunki on mielletty suoraan olemassa olevaksi, Ciudad Juarezin kaupungiksi.
Keskiössä on myös mystinen saksalainen kirjailija, Benno von Archimboldi. Yhdessä kirjan tarinoista kirjallisuustutkijat jäljittävät piilossa pysyvää Nobel-kandidaattia pitkin maailmaa päätyen lopulta Santa Teresaan. Toisessa kertomuksessa Archimboldin varjo liikkuu Santa Teresan väkivaltaisuuksien yllä. Viimeinen 2666:n tarina avaa Archimboldin ja hänen sukulaistensa elämän toisen maailmansodan traumoineen. Viidestä kertomuksesta kolme liikkuu Archimboldin jäljillä, yksi kuvaa espanjalaisprofessorin kokemuksia Santa Teresassa ja yksi amerikkalaisen reportterin matkaa Santa Teresaan raportoimaan suuresta nyrkkeilyottelusta.
Siinä missä professorin ja reportterin tarinat jäävät hieman kylmiksi, on Archimboldin kokemuksien ja Santa Teresan kuvaaminen Bolanoa parhaimmillaan. Saksalaiskirjailijan komennukset länsi- ja itärintamilla toisessa maailmansodassa ovat järkyttävän nautinnollista luettavaa. Hitleriin luottaen saksalaiset sotivat epäinhimillisissä olosuhteissa kuin hypnoosissa heräten hämmentyneinä vasta siihen kun Führer kuolee. Sotavankeudet jatkavat traumaattisia kokemuksia. Vapauden vihdoin koettaessa elämä pommitetuissa saksalaiskaupungeissa on selviytymistaistelua pahimmasta päästä. Väkivalta, nälkä, fyysiset ja henkiset vammat jatkavat sotaa siviilissä vuosia sen päättymisen jälkeenkin. Bolano liikuttaa Archimboldia sodan keskellä suvereenisti traumasta toiseen. Miten tästä miehestä voikaan kasvaa Nobel-tasoinen kirjailija?
Se, että Bolanon kuvaus Santa Teresasta, on kirjan ehdoton helmi, ei ole yllätys. Bolano tuntee korruptoituneen, huumeparonien pyörittämän todellisuuden kuin omat taskunsa. Lähestymistapa Santa Teresaa kuvaavassa kertomuksessa on vaikuttava. Yli kolmesataa sivua kestävä tarina etenee osittain kuin patologin kuvauksia lukien. Kaupungissa murhataan koko ajan nuoria naisia, ja Bolano herkuttelee julmuuksilla kirjoittaen lyhyitä kappaleita, joissa kuvataan aina kuolleen nimi, mistä ruumis löydettiin, miten henkilö oli tapettu ja ennen kaikkea, kuinka kaikki murhatutkimukset päätyvät ennen aikojaan tuloksettomina. Poliisin rooli on olla yksi ratas korruption pyörässä. Sivu sivulta vyörytys nostaa lukijalle inhon tunteita. Satoja naisia kuolee, harva rikos selviää. Taustalla on Santa Teresan "tapa", ihmisten voimattomuus ja välinpitämättömyys, hallinnon ja poliisien korruptoituneisuus ja sotkeutuminen murhiin osittain tekijöinä. Erittäin vaikuttavaa ja tehokasta proosaa.
Jonkinlaisena yhteenvetona voi sanoa, että epätasaisuuden keskeltä nousevat hienot kuvaukset sodasta, rikoksista, voimattomuudesta ja "maan tavasta" kääntävät koko lukukokemuken positiivisen puolelle. Mutta jos 1000 sivua vaikuttaa liian pitkälle niin kannattaa aloittaa sivulta 391, ja lukea kaksi viimeisintä tarinaa. Siinä kirjan ehdottomasti tasapainoisimmat helmet. Lisäksi,vaikka Bolano tunnetaan nimenomaan kahdesta paksuimmasta kirjastaan - 2666 ja Kesyttömät etsivät - niin tutustuminen vaikkapa Chileläiseen yösoittoon, Amulettiin tai Jääkenttään voi olla antoisampaa.
2666 jäi Roberto Bolanon viimeiseksi teokseksi. Kirjailija sairasti vakavaa maksasairautta, joka vei kuolemaan vuonna 2003. Kirja ilmestyi postuumisti vuotta myöhemmin. Viidestä toisiinsa nivoutuvasta erillisestä tarinasta koostuva 2666 olisi voinut ilmestyäkin viitenä eri kirjana. Näin kirjailija itsekin toivoi. Taustalla oli huoli omaisten taloudellisesta pärjäämisestä tulevaisuudessa. Miksipä siis jo nimeä saanut Bolano ei kirjoittaisi kuoleman lähestyessä kuin vimmattu, ja turvaisi sukulaisten tulevaisuuden. Valitettavasti tämä kyllä kirjasta näkyykin.Bolanon kuoleman jälkeen kustantajan ja omaisten yhteisellä päätöksellä koko tarinanippu päätettiin julkaista yhtenä massiivisena kirjana. Onhan kaikilla tarinoilla toisiinsa liitoksensa, ja ehkä kirjailija itsekin näin olisi halunnut, jos elonpäiviä olisi enemmän suotu.
Kaikesta yllä mainitusta on kuitenkin vääjäämättä seurauksena se, että 2666 osoittautuu aika epätasaiseksi. Kirja on osittain jäänyt kesken, osittain taas kustannustoimittaja olisi voinut karsia tekstiä reippaastikin. Toisaalta Bolanon tyyli näyttäytyy aikaisemmissakin hänen teoksissaan raportoivana, antaen usein keskeneräisen vaikutelman. Eli, 2666 voikin olla juuri sitä, mitä Bolano on halunnut, pilkulleen.
2666 koostuu viidestä eri tarinasta, joita lopulta yhdistää jonkinlainen side Pohjois-Meksikoon, Santa Teresan kaupunkiin. Väkivaltainen, korruption mädäntämä, huumeiden kyllästämä, Yhdysvaltojen kansantaloutta teknologian teollisuuden kokoomatehtailla pönkittävä kaupunki on mielletty suoraan olemassa olevaksi, Ciudad Juarezin kaupungiksi.
Keskiössä on myös mystinen saksalainen kirjailija, Benno von Archimboldi. Yhdessä kirjan tarinoista kirjallisuustutkijat jäljittävät piilossa pysyvää Nobel-kandidaattia pitkin maailmaa päätyen lopulta Santa Teresaan. Toisessa kertomuksessa Archimboldin varjo liikkuu Santa Teresan väkivaltaisuuksien yllä. Viimeinen 2666:n tarina avaa Archimboldin ja hänen sukulaistensa elämän toisen maailmansodan traumoineen. Viidestä kertomuksesta kolme liikkuu Archimboldin jäljillä, yksi kuvaa espanjalaisprofessorin kokemuksia Santa Teresassa ja yksi amerikkalaisen reportterin matkaa Santa Teresaan raportoimaan suuresta nyrkkeilyottelusta.
Siinä missä professorin ja reportterin tarinat jäävät hieman kylmiksi, on Archimboldin kokemuksien ja Santa Teresan kuvaaminen Bolanoa parhaimmillaan. Saksalaiskirjailijan komennukset länsi- ja itärintamilla toisessa maailmansodassa ovat järkyttävän nautinnollista luettavaa. Hitleriin luottaen saksalaiset sotivat epäinhimillisissä olosuhteissa kuin hypnoosissa heräten hämmentyneinä vasta siihen kun Führer kuolee. Sotavankeudet jatkavat traumaattisia kokemuksia. Vapauden vihdoin koettaessa elämä pommitetuissa saksalaiskaupungeissa on selviytymistaistelua pahimmasta päästä. Väkivalta, nälkä, fyysiset ja henkiset vammat jatkavat sotaa siviilissä vuosia sen päättymisen jälkeenkin. Bolano liikuttaa Archimboldia sodan keskellä suvereenisti traumasta toiseen. Miten tästä miehestä voikaan kasvaa Nobel-tasoinen kirjailija?
Se, että Bolanon kuvaus Santa Teresasta, on kirjan ehdoton helmi, ei ole yllätys. Bolano tuntee korruptoituneen, huumeparonien pyörittämän todellisuuden kuin omat taskunsa. Lähestymistapa Santa Teresaa kuvaavassa kertomuksessa on vaikuttava. Yli kolmesataa sivua kestävä tarina etenee osittain kuin patologin kuvauksia lukien. Kaupungissa murhataan koko ajan nuoria naisia, ja Bolano herkuttelee julmuuksilla kirjoittaen lyhyitä kappaleita, joissa kuvataan aina kuolleen nimi, mistä ruumis löydettiin, miten henkilö oli tapettu ja ennen kaikkea, kuinka kaikki murhatutkimukset päätyvät ennen aikojaan tuloksettomina. Poliisin rooli on olla yksi ratas korruption pyörässä. Sivu sivulta vyörytys nostaa lukijalle inhon tunteita. Satoja naisia kuolee, harva rikos selviää. Taustalla on Santa Teresan "tapa", ihmisten voimattomuus ja välinpitämättömyys, hallinnon ja poliisien korruptoituneisuus ja sotkeutuminen murhiin osittain tekijöinä. Erittäin vaikuttavaa ja tehokasta proosaa.
Jonkinlaisena yhteenvetona voi sanoa, että epätasaisuuden keskeltä nousevat hienot kuvaukset sodasta, rikoksista, voimattomuudesta ja "maan tavasta" kääntävät koko lukukokemuken positiivisen puolelle. Mutta jos 1000 sivua vaikuttaa liian pitkälle niin kannattaa aloittaa sivulta 391, ja lukea kaksi viimeisintä tarinaa. Siinä kirjan ehdottomasti tasapainoisimmat helmet. Lisäksi,vaikka Bolano tunnetaan nimenomaan kahdesta paksuimmasta kirjastaan - 2666 ja Kesyttömät etsivät - niin tutustuminen vaikkapa Chileläiseen yösoittoon, Amulettiin tai Jääkenttään voi olla antoisampaa.
Kommentit