Maijastina Kahlos: Rooman viimeiset päivät

Yksi historioitsijoiden lempiaiheista vuosisatojen saatossa on ollut Rooman valtakunnan viimeiset päivät. Mikä sai Pohjois-Egyptistä Skotlannin rajalle ulottuneen mahtivallan pirstaloitumaan ja  lopulta romahtamaan? Tapahtuiko tämä nopeasti kuukausien tai parin vuoden aikana vai ajautuiko Rooma rappioon pikkuhiljaa vuosisatojen aikana? Mikä oli kansainvaellusten rooli? Eikö Rooma pystynyt enää vastustamaan rajojensa ulkopuolella asuneita kansoja taisteluissa? Entä mikä rooli oli lukuisilla sisällissodilla? Tai valtakunnan moraalin löyhenemisellä? Vai oliko yleensä mitään suurta rappiota olemassa roomalaisissa kaupungeissa? Teorioita on paljon, lyijymyrkytystä, kristinuskon aiheuttamaa lamaannusta, riettailua jne. jne.

Maijastina Kahloksen teos Rooman viimeiset päivät pyrkii tuomaan esille sen, mitä nykytutkimus on mieltä Rooman valtakunnan loppumisesta. Paljon on viimeisten vuosikymmenten aikana tehty arkeologisia löytöjä, jotka ovat täydentäneet (tai kumonneet) aikojen saatossa esitettyjä teorioita. Kahloksen kirja kuvaa Roomaa myöhäisantiikin ajalla (vuosina 200-600 jKr.). Tämä aika on juuri se, joka aikaisemmassa tutkimuksessa on määritelty Rooman rappeuden ajaksi, ja lopulta tuhoksi.

Kahlos haluaa ensimmäiseksi korostaa, että "Rooman loppu" ei ole niin helposti tulkittavissa. Joillekin se voi olla vuosi 476, jolloin viimeinen läntisen Rooman keisari luopui vallastaan. Roomalaisille tämä ei kuitenkaan ollut mikään loppu.Viimeiset läntisen Rooman keisarit eivät käytännössä enää olleet valtiaita siinä mielessä kuin keisarit aikaisemmin. Rooman valtakuntaa johtivat sotilaskomentajat eri  provinsseissa.

Rooman kaupunki valtakunnan sisällä valloitettiin ja hävitettiin pariin otteeseen 400-luvulla. 600-luvulla arabit puolestaan valloittivat suuria osia Itä-Roomasta.

Edellä mainitut tapahtumat saattavat joillekin merkitä Rooman luhistumista. Kuitenkin, vaikka läntinen Rooma lopettikin kokonaan toimintansa, jatkui Rooman valtakunta Itä-Roomana aina vuoteen 1453, jolloin turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin.

Joillekuille Rooman valtakunta ei ole koskaan romahtanut. Kahlos pohtii, voidaanko nykyistä EU:a pitää eräänlaisena Rooman valtakunnan poliittisena ja uskonnollisena jatkeena? Tuhoutuuko "Rooma" kohta taas uudelleen pakolaisvirtojen vyöryessä Eurooppaan? Tapahtuiko samaa jo 200-600-luvuilla? Oliko Rooman valtakunta kuin Neuvostoliitto aikoinaan tai nykyinen Yhdysvallat osavaltioineen? Mielenkiintoisia kysymyksiä ja teorioita leijuu yhä antiikin Rooman valtakunnan ympärillä.

Yksi vakiintuneimmista teorioista Rooman valtakunnan lopulle on eri kansakuntien vaellukset Rooman valtakunnan ulkopuolelta rajojen sisälle täten aiheuttaen mm. lukuisia sotia. Gootit, vandaalit ja frankit olivat liikkeellä myöhäisantiikin ajalla, ja heidän rooliaan on helppo tuoda esiin. Toisaalta samaisia kansalaisuuksia oli aina esiintynyt mm. Rooman sotajoukoissa, ja myös suurina määrinä Rooman valtakunnan asukkaita, eli miksi vaikkapa juuri 400-luvulla kaikki olisivat olleetkin sotaisina liikkeellä, ja nimenomaan halunneet Rooman "päänahan". Fakta kyllä on, että esim. vandaalit valloittivat myöhäisantiikin aikana Karthagon, joka toimi tärkeänä viljan tuottajana ja läntisen Rooman "ruokkijana". Viljan tuonti tyrehtyi, ja osaltaan aiheutti ongelmia.

Myöhäisantiikin malaria- ja ruttoepidemiat ovat myös usein esillä Rooman valtakunnan tuhoutumisteorioissa. Samoiten perusteluja löytyy luonnonmullistuksista, ja ilmaston muuttumisesta. Ihmisten oli hakeuduttava itään huonontuneiden ravinto-olojen takia. Mitään joukkomuuttoa eivät kuitenkaan historialliset löydöt ja tutkimukset tue.

Yksi suosittu tuhon teoria on ns. "lyijyteoria". Vesijohdoissa, rahoissa, laseissa, astioissa jne. käytettiin Antiikin Roomassa paljon lyijyä, ja on ajateltu, että tämä olisi aiheuttanut erityisesti ylempien luokkien altistumista sairauksille ja lopulta degeneroitumista. Tämä olisi teorian mukaan levinnyt muidenkin roomalaisten keskuuteen aiheuttaen tuhoa.

Rooman valtakunnan kohdalla paljon on kirjoitettu myös kansan turmeltuneisuudesta, ja moraalittomista elintavoista. Tämä kehitys olisi alkanut jo ajanlaskun alussa ja saavuttanut myöhäisantiikissa huippunsa. Osaltaan myös kristinusko kuului  "turmeltuneisiin tapoihin" tullessaan 300-luvulla keisari Konstantinuksen myötä valtauskonnoksi ja syrjäyttäessä "perinteiset roomalaiset arvot". Rotuteoriakin tulee aina esiin Rooman valtakunnan vaiheita pohdittaessa. Monien mielestä roomalainen veri huononi sekoittuessaan barbaariveren kanssa

Edellä mainitut ovat vain pieniä otoksia erilaisista tuhon teorioista. Kahlos mainitsee teoksessaan Alexander Demandtin kirjan Der Fall Roms, johon on kerätty yhteensä 210 eri teoriaa Rooman valtakunnan romahtamisesta. Kaikille siis löytyy mieluisensa...

Mitä uutta sitten teorioihin tuo Kahlos? Lopulta ei paljoakaan. Kirja on enemmänkin myöhäisantiikin elintapojen ja erilaisten "säätyläisten" elintapojen kuvailua. Mutta jotain tuhostakin löytyy. Perusajatuksena Kahlos tuo esiin sen, että mikään yksittäinen asia tuskin Roomaa luhisti vaan edellä mainittujenkin syiden yhteisvaikutus lamaannutti Roomaa. Kahlos kirjoittaa hallinnon haavoittuvuudesta ja huonoudesta. Kristinuskon tullessa valtakuntaan 300-luvulla alkoi se heti vahvistua ja muodostui eräänlaiseksi "erilliseksi valtioksi". Tämä vei voimaa ja kiinnostusta Rooman hallinnolta. Kristinuskon ohella eliitin on kerrottu kyllästyneen valtakunnan asioiden rahoittamiseen ja keskittyneen enemmän omien asioiden, maiden ja omaisuuden hallintaan. Rikkaimmilla saattoi olla jopa omia armeijoita.

Kahlos korostaa että valtakunnan ja väkimäärän kasvaessa Rooman hallinto ei kyennyt pysymään perässä. Paremmin tarpeisiin vastasi nimenomaan kirkko. Roomasta tuli siis "liian suuri". Valtakunnan sisäiset yhteiskuntajärjestelmät erikoistuivat enemmän ja enemmän ja eivät sopineet enää samaan muottiin. Keisarit eivät olleet enää niin vahvoja kuin Rooman valtakunnan keisarivallan alkuaikoina. Kahlos muistuttaa, että esim. vuosina 400-476 oli kaiken kaikkiaan pelkästään Länsi-Roomassa 22 eri vallantavoittelijaa, ja sisäisiä sotia käytiin koko ajan. Sotilaskomentajat tulivat valtaan toisin kuin Itä-Roomassa, jonka hallinto pystyi kehittymään "virkamieskomennossa".

Länsi-Roomassa tapahtui myöhäisantiikissa myös merkittävää "maallemuuttoa". Varakkaat maanomistajat eivät enää halunneet rahoittaa kalliiksi käyvää kaupunkikulttuuria ja armeijaa. Rikkaat hakeutuivat mailleen pois keskuksista. Useissa provinsseissa Rooman keskushallinnon harjoittama raju taloudellinen riisto johti kapinointiin, ja lopulta irtaantumisiin Rooman valtakunnan ikeestä. Verotulot Roomaan vähenivät ja aiheuttivat ongelmia. Rooma ei myöskään saanut koskaan rikasta kirkkoa kunnolla verotuksen piiriin ja näin yksi erittäin suuri maanomistajataho murensi osaltaan Rooman hallintoa.

Miksi sitten Itä-Rooma selvisi Länsi-Roomaa paremmin aina vuoteen 1453? Edellä tuli mainituksi, että Itä-Roomassa säilyi 400- ja 500-luvuilla siviilihallinto lännen sortuessa sotilasvallankaappausten myötä sotilashallintoihin. Hallinto yleensäkin tukeutui enemmän diplomatiaan kuin sodankäyntiin. Persian kanssa pidettiin jatkuvien neuvottelujen myötä rauhaa yllä. Toinen itäisen Rooman perusvihollinen, hunnit, saivat Itä-Roomasta jopa suojelurahaa.

Kahlos ei jätä pohtimatta Rooman perintöä ja kirjoittaa siitä "viitenä k-kirjaimena". Kristinusko alkoi levitä maailmalle. Se ei sellaisenaan muuttanut ihmisten arkea (tai edes moraalia) mutta mm. erilaiset hyväntekeväisyystyöt ovat perua Länsi-Rooman ajalta. Rooman hajotessa muodostui Eurooppaan lukuisia kuningaskuntia, jotka pitkän ajan kuluessa ovat muokkautuneeet nykyisen Länsi-Euroopan perustaksi. Kieli (Länsi-)Rooman valtakunnassa oli latina, ja sen vahva asema (erityisesti kirkossa) jatkui. Rooman ajoilta jäi myös Euroopalle perinnöksi laaja lakikokoelmien (kodifikaatioiden) määrä. Nykyiset länsimaisten valtioiden oikeusjärjestelmät ovat olennaisesti muokkautuneet suoraan roomalaisesta oikeudesta. Lisäksi Rooma on antanut maailmalle kirjan. Entinen rullissa esitetty teksti alettiin kirjoittaa vihkoista sidottuihin kirjoihin.

Rooman valtakunnasta on tullut vuosien varrella monille varoittava esimerkki ja pelottelukeino. Tästä aikaisemmin tuli mainittua rinnastus Neuvostoliittoon ja sen hajoamiseen. Samaa on helppo lietsoa Euroopan Unionin kohdalla. Lisäksi monelle usko ulkovaltojen suuresta roolista Rooman tuhoutumisessa aiheuttaa nykypäivinä voimakkaita puheita maahanmuuttajien tulevan aiheuttamaan tuhoa Euroopassa. EU:ssa on näkyvissä aina vaan suurempia sisäisiäkin erimielisyyksiä. Vääjäämättä unioni on menossa kohti Länsi-Rooman kohtaloa?

Kahloksen kirja on miellyttävä ja helppolukuinen kertomus myöhäisantiikin Roomasta. Romahduksen syiden pohtiminen taitaa olla yhtä "ikuista kuin Rooma itse". Oleellisia syitä Kahlos esittääkin vaikkei ihan 210:een ylläkään.



Kommentit