Morrison sanoi olleensa aina intohimoinen lukija, josta tuli kirjailija. Hänen omia kiinnostuksiaan ei lukijana tullut eteen, joten tuntui ajan kuluessa turhalle enää etsiä. Ahdistavasta, "valkoisesta" kauneusihanteesta mustien parissa, vaiettiin. Myös mustien tyttöjen itsetunnon kehittyminen lapsuuden kokemuksien kautta oli Morrisonin mielestä kirjallisuudessa käsittelemättä. Oli aika kirjoittaa itse. Esikoisteos Sinisimmät silmät (The Bluest eye) alkoi syntyä.
Varsinainen kirjoitustyö kirjalle on tehty 1960-luvulla, ja kirja ilmestyi vuonna 1970. Suomennos on vuodelta 1994. Suomessa Toni Morrisonin tuotantoon on "hypätty" mukaan kolmannen teoksen, Solomonin laulun, aikana 1970-luvun lopussa. Sitä edeltäneet teokset on suomennettu 1990-luvulla Morrisonin kasvattaessa alati suosiotaan myös Suomessa.
Toni Morrisonin kirjat ovat erityisesti Amerikan mustan väestön tarinoita, historiaa, mystiikkaa. Mutta yhtä hyvin amerikkalaisen yhteiskunnan kipuilua kuvataan rodusta riippumatta. Morrison itse oli Ohion Lorainista kotoisin, ja Suurten järvien seudut ovatkin monesti hänen proosansa tapahtumapaikkoina (leviten erityisesti etelään historiallisten jaksojen kohdilla). Lorain on Morrisonin aikaan ollut rauta- ja terästeollisuuden tärkeä vientisatama. Kivihiili ja laivanvarustus ovat myös kaupungin vanhaa teollisuutta. Ohio ja viereinen Michigan ovat myös osavaltioina olleet maahanmuuttajien suosiossa 1800-1900-luvulla. Välttämättä suuret maahanmuuttajamäärät Euroopasta eivät sinällään näy Morrisonin tekstissä, mutta varmasti ovat vaikuttaneet hänen kirjoittamiseensa. Siinä missä Suurten järvien seudulle on ollut paljon muuttajia ulkomailta on myös etelästä muuttaneiden mustaihoisten työläisten määrä ollut valtava, ja Morrisonin ominta kenttää on juuri tämän amerikkalaisväestön elämäntarinat.
Sinisimmät silmät tapahtuu enimmäkseen 1940-luvunalussa Lorainissa 1930-luvun suuren laman jälkeiseen aikaan. Pelkistettynä kirja kertoo tarinan mustasta tytöstä, Pecolasta, jolla on unelmanaan saada siniset silmät (kuin Shirley Templellä). Elämä näyttää Pecolalle vain nurjan puolensa. Hän ei saa muodostettua kaverisuhteita, ja vielä traagisempaa on, ettei hän saa kotonaan edes vanhemmiltaan sitä tukea ja turvaa, jota nuorena tyttönä tarvitsisi. Hänen kotitalonsa yläkerrassa asuu kolme huoraa, joiden kanssa Pecola käy juttelemassa, ja humaanein kohtelu Pecolaa kohtaan tapahtuukin yläkerran asukkien toimesta.
Pecola on ruma tyttö, ajattelee hänen äitinsä. Jopa töissään valkoihoisen perheen lastenvahtina hän kieltää paikalle saapuvan oman tyttärensä. Äiti, Pauline, on yhdeksäs lapsi yhdestätoista ja syntynyt Alabamassa. Perhe on kulkeutunut pohjoiseen vauraamman elämän toivossa. Paulinen kohdalle tulee perheessä äidin rooli, ja koulunkäynti saa jäädä. Rakkaus vie lopulta Paulinen vielä pohjoisemmaksi Lorainiin. Aviomies osoittautuu kuitenkin juopoksi ja väkivaltaiseksi. Pauline ei Lorainiin kotiudu, ei miehensä, ei töidensä eikä paikallisten ylenkatsovan käyttäytymisen takia. Paulinen oma lapsuus on jäänyt elämättä eikä hänellä löydy keinoja elää tasapainoista aikuisuutta väkivallan ja yksinäisyyden murtamana. Eikä hänellä varsinkaan ole keinoja elää itse äitinä. Toivoa, lohtua, hyväksyntää ja pakoa (valkoisuuteen) Pauline hakee elokuvien kautta siinä kuitenkaan onnistumatta.
Morrisonin kirjoihin kuuluu oleellisesti armottomia, sadistisiakin hahmoja. Kirjailijan omissa puheissaankin hän on todennut usein väkivallan kiinnostaneen häntä suunnattomasti. Ei niinkään varsinainen fyysinen väkivalta vaan ne juuret ja olosuhteet, mahdollisesti vuosikymmeniä kestänyt tapahtumien ketju, joka johtaa pahoinpitelyihin. Sinisimmissä silmissä väkivallan ilmentymä ja hylkiö on Pecolan isä, Cholly.
Cholly Breedlove on "vanha koira, juoppo, käärme, neekerirotta". Hän ei epäröi terästää riitojaan (vaimonsa kanssa) väkivallalla. Hyvyys ja pahuus ovat sekoittuneet hänen mielessään, ja kulminoituvat kirjassa traagisesti. Cholly on vauvana tullut isänsä ja äitinsä hylkäämäksi, ja hänet kasvattaa uskonnollinen isotäti. Tädin mielessä yhdistyvät uskonto, arkipäiväisyys ja mystiikka Chollya hämmentävällä tavalla. Tädin kuoltua Cholly joutuu nuorena omilleen, ja maailman raadollisuus näyttää monin tavoin kasvonsa. Hän etsii isänsä etelästä, mutta tulee tämän nöyryytetyksi. Valkoisten taholta kohtelu on samanlaista. Chollyn tädin huomassa eletty elämä on ajautunut tuuliajolle. Pauline tuo siihen säännöllisyyttä, mutta Chollylle perhe-elämä sidottuna (yhteen naiseen) ei onnistu. Lapsien syntyminen tekee Chollyn vielä levottomammaksi ja ahdistuneemmaksi.
Pecolan tarina on osittain myös hänen kahden luokkakaverinsa, Claudian ja Friedan, kertomaa. Heidänkin perheessä on köyhyyttä, mutta myös solidaarisuutta mm. majoittaa Pecola asumaan luokseen kun sen aika on. Claudia ja Frieda kokevat myös omat elämän raadollisuudet, mutta heidän tapauksessaan vanhemmat nousevat tyttöjään puolustamaan.
Mystisyys, outous, kansanparannus yms. erikoisuudet kiehtovat Morrisonia. Mustien ikiaikaiset tarinat ja legendat saavat omia muotojaan. Sinisimmissä silmissä Morrison tuo mukaan sekaverisen, degeneroituneen Soaphead Churchin hahmon. Aristokraattistakin verta omaava Soaphead on Lorainissa mustaihoisille eräänlainen parantaja ja neuvonantaja. Soaphead on pappinakin toiminut, mutta kieroutunut. Hän on kaikessa vaarallisuudessaan Pecolalle tärkeä henkilö tämän elämän tärkeimmässä toiveessa.
Sinisimmät silmät on erityisen kirjailijan erityislaatuinen esikoisromaani. Samantyylisten teemojen nerokkaana kuvaajana Toni Morrison kehitti tyyliään tulevissa kirjoissa, kunnes kruununa hänen kirjallisille lahjoilleen hänelle myönnettiin Nobel, ensimmäisenä mustaihoisena naisena, vuonna 1993.
Kommentit