Gogol, Nikolai: Päällystakki

Niille, jotka eivät saa millään otetta Dostojevskeistä tai Tolstoista, suosittelen Gogolin lukemista (ja mahdollisesti sitten uutta yritystä "suuriin klassikoihin"). Mielenkiintoinen ensikosketus voisi olla vaikka pienoisromaani Päällystakki (joka on myös suomennettu nimellä Päällysviitta ja Viitta). Tämän vuonna 1842 valmistuneen romaanin on sanottu aloittaneen realismin venäläisessä kirjallisuudessa. Arvostusta kuvaa myös Dostojevskin sanat: "me kaikki ilmestyimme Gogolin viitan alta".

Pienoisromaanin päähenkilönä on pietarilainen virastotyöntekijä, puhtaaksikirjoittaja, nimineuvos Akaki Akakjevitsh. Hänen virttynyt ja läpikulunut päällystakkinsa saa työpaikalla aikaiseksi työtoverien halveksuntaa ja Akaki Akakjevitshia aletaan syrjiä ja loukata. Akaki hakeutuu köyhälle räätälille, joka ei suostu enää puhkikulunutta nuttua paikkaamaan vaan haluaa tehdä uuden takin. Rahasumma, jonka takki vaatii on suuri, mutta Akaki saa sen kokoon. Ylpeänä mies menee virastoon, jossa hänen uutta tyyliään ylistetään ja takin kunniaksi järjestetään oikein juhlat. Juhlista palatessaan kaksi miestä varastavat torilla Akakin uuden viitan ja miehen pikainen alamäki alkaa. Komisario ja piiripäällikkö eivät suostu varkautta tutkimaan. Niinpä Akaki suuntaa erään "vaikutusvaltaisen henkilön" luo pyytämään apua. Hän tulee nöyryytetyksi ja sairastuu vakavasti kuollen pian. Jonkin ajan kuluttua Pietarissa alkaa liikkua aave, joka varastelee ihmisiltä päällystakkeja. Kiinniottoyrityksistä huolimatta aavetta ei saada aisoihin ennen kuin aave itse katoaa katukuvasta saatuaan varastetuksi "vaikutusvaltaisen henkilön" turkin.

Päällystakki on siis perinteisesti mielletty realistiseksi kirjaksi. Pääosan Akaki Akakjevitsh on nöyrä, työtätekevä (Gogol korostaa vielä hänen laadukasta työjälkeään) työläinen, joka elää alemmassa yhteiskuntaluokassa kuin useimmat hänen virastossaan. Uuden takin myötä hän pääsee ihmettelemään hetkeksi "eliitin" elintapoja takin kunniaksi järjestetyissä juhlissa. Sielläkin hänelle tosin osoitetaan hienovaraisesti oma paikkansa kun juhlista lähtiessä Akakin päällystakki on tiputettu naulakosta lattialle. Takin varastamisen jälkeen Akaki Akakjevitshia kohdellaan töykeästi komisarion ja piiripäällikön toimesta. Vielä ylempänä "vaikutusvaltainen henkilö" (jota kirja kuitenkin kuvaa vähemmän vaikutusvaltaiseksi kuin useimmat vaikutusvaltaiset henkilöt, eli vielä ylpeämpi yläluokkakin on olemassa) näyttää Akakille niin tylysti ovea, että mies sairastuu ja kuolee. "Vaikutusvaltaisen henkilön" omatunto tosin alkaa soimata häntä ja hän yrittää etsiä Akakin käsiinsä alkaakseen selvittämään ryöstöä. Tässä vaiheessa päähenkilö on kuitenkin jo kuollut.

Päällystakki on myös harvinaisen hyvin sovitettavissa nykypäivään. Sen on osoittanut Ryhmäteatteri tehtyään vuonna 2009 pienoisromaanista näytelmän. Siinä kaikkea hallitsee imagotalous, työntekijöiden on oltava notkeita, alati valmiita muutoksiin. Akakin ostama Armanin takki tuo hänet  markkinatalouden keskipisteeseen, aitiopaikalle globalisaatiomyllerrykseen.

Romaaniin lisämakua tuo sen hienovaraiset huumorin ja absurdismin vivahteet. Gogol esittelee viraston mahdollisten väärinkäsitysten takia vain erääksi virastoksi ja Akakin vain erääksi virastomieheksi. Päällystakkia juhlitaan talossa, jota "valitettavasti ei enää pystytä muistamaan missä päin Pietaria se sijaitsi, kuitenkin kaupunginosassa, joka oli paljon hienompi kuin se, jossa Akaki asui". Hieno oivallus on tuoda Akaki Akakjevitsh kuolemansa jälkeen kummittelemaan ja varastamaan päällystakkeja Pietarin kaduille. Poliisi saa koomisen määräyksen ottaa vainaja kiinni - elävänä tai kuolleena.

Kaiken kaikkiaan Päällystakki on erinomainen pienoisromaani. Suomessa on tehty siitä useita käännöksiä. Itse nautin lukea Kariston versiota klassisesta Helmisarjasta, jossa Gogolin Päällystakki on ilmestynyt numerolla yksi. 

Loppuun lienee hyvä muistuttaa kuinka pitkällä venäläinen kirjallisuus ja sen aiheet olivat verrattuna suomalaiseen kirjallisuuteen. Päällystakin ilmestyttyä vuonna 1842 saatiin Suomessa odottaa vielä 40 vuotta ennen kuin Minna Canthin Työmiehen vaimo aloitti realismin kunnolla Suomessa. 



Kommentit