Klassikkokirjojen lukemisesta jää yleensä valitettavan tyhjä olo. Harva maailmankirjallisuuden merkkiteos aukeaa täysin (ainakaan ensimmäisellä lukukerralla ja ilman "taustatyötä"). Camus'n Sivullinenkaan ei ole helpoimmasta päästä. Silti ensimmäinen tunne joka kirjasta tulee on sen jouheva luettavuus ja hallittu kieli. Sisältö onkin sitten toinen juttu.
Sivullinen alkaa päähenkilön, konttoristin, äidin kuolemasta. Mies matkustaa hautaamaan äitiään ja jatkaa elämäänsä sen jälkeen kuin kuka tahansa. Hän tapaa naisystävän, käy ahkerasti töissä ja seuraa naapuriensa elämää. Eräs naapureista avautuu konttoristille ja kertoo epäonnistuneesta naissuhteestaan. Nainen on hänelle velkaa ja mies pyytää päähenkilöä (=Meursault) todistamaan naisen petollisuutta. Naapuri ajautuu riitaan naisen kanssa ja myöhemmin naisen veljen ja tämän ystävien. Meursault sekaantuu onnettomasti naapurin kuvioihin ja kuumana kesäpäivänä päähenkilö päätyy ampumaan yhden naapuriaan ahdistavan arabimiehen.
Ampumiseen asti kirja näyttäytyy vain eräänlaisena välinpitämättömän miehen tarinana. Meursaultille arkipäivän tapahtumat ovat yhdentekeviä eikä hän tunne innostumisen tai ihastumisen tunteita. Murha herättää lukijan. Miksi mies loppujen lopuksi on niin tunteeton ja välinpitämätön? Viiden laukauksen ampuminen toiseen ihmiseen ei miehestä tunnu miltään, aivan kuin se olisi jotakin jonka piti tapahtua ja jonka jälkeen elämä jatkuu omalla painollaan.
Murhan jälkeen kirja jatkuu toisessa osassaan oikeudenkäynnillä. Meursault on syytettynä murhasta, vai onko? Hänen tunteettomuuttaan käsitellään, miksi hän ei todistajien mukaan äitinsä hautajaisissa osoittanut minkäänlaisia surun tunteita? Miksi heti äitinsä kuoleman jälkeen hänet nähtiin uimarannalla uuden naisystävän kanssa ja elokuvissa katsomassa komediaelokuvaa? Meursault ei voi ymmärtää mitä hänen äidillään tai naissuhteillaan on tekemistä murhan kanssa. Miksei murhaa käsitellä murhana, Meursaultin mielestä hän oli vain väsynyt ja aurinkoinen ilma sumensi häntä vaikkei hän niillä murhaansa puolustelekkaan, tehty mikä tehty.
Viranomaisille Meursault on tunteeton, kylmäverinen murhaaja. Tuomari yrittää krusifiksin avulla johdattaa päähenkilöä tunnustamaan Jumalan ja syntinsä. Meursaultille Jumalakin on yhdentekevää. Kirjan ensimmäisen osan hahmot tuodaan vuorotellen oikeuteen ja syyttäjä yrittää saada johdateltua heitä kuvaamaan päähenkilöä armottomana murhaajana.
Lopulta Meursault tuomitaan murhasta kuolemaan. Armonanomus laaditaan mutta oikeastaan vain koska niin on tapana. Päähenkilö ajattelee:" No, niinpä sitten kuolen." Jopa omaa teloitustaan kohtaan Meursault on yhtä välinpitämätön kuin kaikkea muutakin. Vankilan pappi yrittää saada esiin epätoivon murhaajassa mutta sitäkään ei ole. Vasta kirjan viimeisillä sivuilla päähenkilö tuskastuu ja purkautuu papille.On parempi palaa kuin kadota.... Tulevat, menetetyt vuodet eivät ole sen todellisimpia kuin jo eletyt....Mitä Meursaultille merkitsi toiset kuolemat, jumalat, elämät ja kohtalot kun vain yksi ainoa kohtalo oli Meursaultia varten...Kaikki tuomittasiin ajallaan...
Mitä Camus halusi kirjallaan viestittää? Nykyään voisi ajatella, että Mersault on eräänlainen psykopaatti, ainakin masentunut ja kyvytön empatiaan. Juuri hänen piirteitä saa nykyään lukea sanomalehdistä traagisten murhien tekijöiden yhteydessä. Mutta vähintään outoja ovat myös krusifiksia heiluttava tuomari ja syyttäjä, joka ei vaivaudu motiivin selvittämiseen. Ei tarina siis ole pelkkä tunteettoman miehen kuvaus.
Kirjan ilmestyessä vuonna 1942 se nostettiin heti eksistentialismin tyylisuunnan mestariteokseksi. Eksistentialismin perusajatuksen mukaan ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa itse ja on siihen jopa pakotettu. Ihminen on vain heitetty maailmaan ilman taitoa muokata elämäänsä rationaalisesti tai kokemuksien kautta. Mielenkiintoista teoriaa. Ehkä tärkeintä on ottaa kuitenkin Camus'n oma mielipide mukaan. Hän ei halunnut tulla leimatuksi eksistentialistiksi. Kirja on Camus'n mielestä vain "puhdasta absurdismia".
Joka tapauksessa Camus herättää tunteita ja ajatuksia vieläkin. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957. Pian sen jälkeen hän kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1960. Joidenkin spekulaatioiden mukaan Camus'n vahva Neuvostoliiton arvosteleminen Unkarin kansannousun tukahduttajana olisi saanut KGB:n järjestämään onnettomuuden.
Viranomaisille Meursault on tunteeton, kylmäverinen murhaaja. Tuomari yrittää krusifiksin avulla johdattaa päähenkilöä tunnustamaan Jumalan ja syntinsä. Meursaultille Jumalakin on yhdentekevää. Kirjan ensimmäisen osan hahmot tuodaan vuorotellen oikeuteen ja syyttäjä yrittää saada johdateltua heitä kuvaamaan päähenkilöä armottomana murhaajana.
Lopulta Meursault tuomitaan murhasta kuolemaan. Armonanomus laaditaan mutta oikeastaan vain koska niin on tapana. Päähenkilö ajattelee:" No, niinpä sitten kuolen." Jopa omaa teloitustaan kohtaan Meursault on yhtä välinpitämätön kuin kaikkea muutakin. Vankilan pappi yrittää saada esiin epätoivon murhaajassa mutta sitäkään ei ole. Vasta kirjan viimeisillä sivuilla päähenkilö tuskastuu ja purkautuu papille.On parempi palaa kuin kadota.... Tulevat, menetetyt vuodet eivät ole sen todellisimpia kuin jo eletyt....Mitä Meursaultille merkitsi toiset kuolemat, jumalat, elämät ja kohtalot kun vain yksi ainoa kohtalo oli Meursaultia varten...Kaikki tuomittasiin ajallaan...
Mitä Camus halusi kirjallaan viestittää? Nykyään voisi ajatella, että Mersault on eräänlainen psykopaatti, ainakin masentunut ja kyvytön empatiaan. Juuri hänen piirteitä saa nykyään lukea sanomalehdistä traagisten murhien tekijöiden yhteydessä. Mutta vähintään outoja ovat myös krusifiksia heiluttava tuomari ja syyttäjä, joka ei vaivaudu motiivin selvittämiseen. Ei tarina siis ole pelkkä tunteettoman miehen kuvaus.
Kirjan ilmestyessä vuonna 1942 se nostettiin heti eksistentialismin tyylisuunnan mestariteokseksi. Eksistentialismin perusajatuksen mukaan ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa itse ja on siihen jopa pakotettu. Ihminen on vain heitetty maailmaan ilman taitoa muokata elämäänsä rationaalisesti tai kokemuksien kautta. Mielenkiintoista teoriaa. Ehkä tärkeintä on ottaa kuitenkin Camus'n oma mielipide mukaan. Hän ei halunnut tulla leimatuksi eksistentialistiksi. Kirja on Camus'n mielestä vain "puhdasta absurdismia".
Joka tapauksessa Camus herättää tunteita ja ajatuksia vieläkin. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957. Pian sen jälkeen hän kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1960. Joidenkin spekulaatioiden mukaan Camus'n vahva Neuvostoliiton arvosteleminen Unkarin kansannousun tukahduttajana olisi saanut KGB:n järjestämään onnettomuuden.
Kommentit