Guillaume Apollinaire: Murhattu runoilija

Enemmänkin runoilijana, näytelmäkirjailijana ja kriitikkona tunnettu Guillaume Apollinaire teki lyhyehkön elämänsä aikana muutaman proosateoksen, joita on kiitettävästi suomennettukin. Apollinairen sanotaan olleen miehen, joka keksi sanan surrealismi, ja tuolla sanalla osittain hänen omiakin tuotoksiaan voi kutsua. Samalla Apollinaire oli 1900-luvun alun satiirikkoja, joka iloitteli kaikella ja kaikille. Jonkinlaiseen maineeseen mies nousi kirjoitettuaan vuonna 1907 Hirveän Hospodarin, jonka eroottiset tarinat olivat haukuttuja mutta samalla haluttuja. Kyseessä oli eräänlainen 1900-luvun alun Fifty Shades of Grey, mutta samalla satiirin sävyttämä sadomasokistinen tuotos, joka lienee saanut markiisi de Sadenkin pyörimään haudassaan.

Murhattu runoilija ilmestyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Teos koostuu kolmesta erillisestä osasta, joista kaksi ensimmäistä olivat Apollinairella jo valmiina kustannettavaksi, mutta sota esti julkaisun. Apollinaire osallistui itse sotaan ja haavoittui päähän (kranaatinsirpale keskeytti miehen sanomalehden luvun juoksuhaudassa). Kolmas osa lisättiin sodan jälkeen teokseen liimaksi, joka sitoo kaksi hyvinkin erillistä osaa toisiinsa. Kaiken sekavan selkeäksi selittävä osa olisi oikeastaan voinut jäädä julkaisemattakin. Apollinairea on miellyttävämpää lukea kun asiat pysyvät selittämättöminä ja absurdeina.

Kahdesta alkuperäisestä osasta ensimmäinen - Murhattu runoilija - on vilkkaasti etenevä kuvaus erään runoilijan syntymästä, elämästä ja kuolemasta. Sanaleikkejä ja oman aikansa taidepiirejä parodioiva nimikertomus hypähtelee raikkaana päähenkilön mukana ympäri Eurooppaa. Vakuuttavinta kertomuksessa on varsinainen runoilijan kuolemaan johtava tapahtumaketju. Se alkaa saksalaissyntyisen kemisti-agronomin viha-artikkelista La Voix -nimisestä Adelaidessa ilmestyvästä ranskankielisestä lehdestä. Kemisti-agronomi Horace Tograth kirjoittaa mm. "meidän on viipymättä pyrittävä tervehtymään tästä ihmiskuntaa jäytävästä runouden sairaudesta". Kirjoituksesta nousee kohu, ja alkaa koko maailmaan leviävä vyöry runoilijoiden vainoamiseksi. Kaikessa tässä on huumorin pilke, mutta reilut 20 vuotta kirjan julkaisusta, ja skenaario oli liiankin totta.

Murhatun runoilijan toinen osa koostuu useasta toisistaan erillään olevasta lyhyehköstä kertomuksesta. Tähän joukkoon mahtuu laidasta laitaan tarinoita, ja Apollinairelle epätyypillisesti joukosta löytyy myös vailla satiirin häivääkään olevia kertomuksia. Kuuluisin lienee kuitenkin Kuningas kuu, jossa matkamies löytää tirolilaismetsästä luolaston, jossa eräänlainen herrojen salaseura pitää kokoustaan. Runsaan päivällisen syötyään herrat siirtyvät luolaston huoneeseen, jossa heidät kiinnitetään sukupuolielimistään laatikon muotoiseen pyörivään aparaattiin. Tämän kautta he aloittavat "lemmen leikit" haluamiensa menneisyyden ihmisten kanssa. Luolan graffiteista matkamies pystyy päättelemään luolassa "harrastetun seksiä" niin Kleopatran kuin vaikkapa Michelangelon kanssa. Hurja on Apollinairen 1910-luvun visio tulevaisuuden tekniikan mahdollisuuksista.

Kokonaisuutena Murhattu runoilija on aika epätasainen ja lopun kolmas osa latistaa. Mukaan mahtuu kuitenkin mestarillista iloittelua ja visionäärisyyttä. Apollinaire itse parantui vielä sodassa saamastaan päävammasta, ja ehti vielä kirjoittaa mm. näytelmiä, mutta kuoli influenssaan juuri ensimmäisen maailmansodan loppujuhlinnan aikoihin marraskuun puolivälissä vuonna 1918.